tiistai 9. lokakuuta 2018

Kolme sanaa alkusyksyltä

Kiire. Koulutyöt syövät hirveästi aikaa, varsinkin jos ne yrittää tehdä huolella. Ensimmäiset viikot meni lähinnä koulun ja työn parissa, ja siinä pienessä vapaa-ajassa piti saada luettua tentteihin ja tehtyä läksyt. Nyt pari viikkoa mulla on ollut jo niin paljon koulutöitä sekä muita sitoutumisia, etten ole ehtinyt töissäkään käydä. Oon laittanut ruokaa viime aikoina kotona tosi vähän. Mä en ole ollut kotona niin paljoa, että olisin ehtinyt laittaa ruokaa, käydä kaupassa tai rauhassa syödä, tai sitten olen ollut niin väsynyt, että helpompi ollut vääntää jotain helppoa tai puolivalmista. Mulla on tällä hetkellä pyykit pyörimässä ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, koska mulla ei vaan yksinkertaisesti ole ollut sellaista sopivaa muutaman tunnin rakoa, jolloin voisin varata itselleni pyykkituvan. Kämppä alkaa taas pikkuhiljaa lähestyä kaaosta, kun tuntuu ettei koskaan ole aikaa tai energiaa saada kaikkea kerralla hoidettua. Tällä hetkellä tiskejä ei ole juuri ollenkaan, mutta ruokapöytä puolestaan on täynnä vaikka ja mitä. Kirjoittelukin on jäänyt vähemmälle, eikä syys- ja lokakuun aikana ole tullut tartuttua kameraankaan melkein ollenkaan.


Kaverit. Ihme kyllä edellisestä huolimatta kavereiden näkemisen ei ole tarvinnut paljoa kärsiä. Opiskelukavereita näkee tietysti koulussa, ja ryhmätyöt on hyvä tekosyy yhteiselle ravintolalounaalle, kahvilavisiitille tai yhteiselle kokkaushetkelle. Ollaan vietetty synttäreitä, pelihetkiä ja leffailtoja, ja ehkä nämä osaltaan ovat todella helpottaneet kiireisen arjen kanssa. Ja toki otetaan tässä myös huomioon, että mun kiireisessä arjessa ensimmäiset luennot alkavat melkein joka päivä kahdeltatoista, eli mulla harvoin on tarvetta tai motivaatiota nousta sängystä ylös ennen yhtätoista. Rankkaa. Myös somen merkitys korostuu juuri tässä, parasta on spontaanit kuulumistenvaihtelut ihanien ystävien kanssa.

Hyvä fiilis, kaikesta  huolimatta. Tähän mennessä syksy on ollut aivan ihana asia. Säät eivät ole vaivanneet, ja viilenevät kelit on ollut helpompi ottaa vastaan ainakin melkein tarpeeseen ostetun uuden kevyttoppatakin turvin. Shoppailua on tullut harrastettua vähän enemmänkin, nimittäin ostin sekä uudet mustat farkut vanhojen revenneiden tilalle, että uuden takin ja kengät talveksi. Talvikaan ei tunnu yhtään niin pelottavalta, kun on uudet varusteet valmiina odottamassa! Muutenkin koko syksystä on ainakin toistaiseksi tosi hyvä fiilis. Säistä voi nauttia, puut on kauniita ja ilma raikasta hengittää. Aamuisin riittää vielä valoa, eikä jo hieman aikaisemmin pimenevät illat vielä niin pahoja ole. Toki aiheeseen voidaan palata uudestaan kuukauden tai kahden kuluttua, mutta tällä hetkellä tykkään kovin.


Tänään mulla oli toinen luento peruttu, ja tämän yhtäkkisen ylimääräisen vapaa-ajan ryntäsin heti hyödyntämään nimenomaan sekä pyykkäämiseen että bloggaamiseen. Ja voin sanoa, että tuntuu ihanalta <3

Miten sun syksy on lähtenyt käyntiin? <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti