keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Syksy saa tulla


Kesä oli ihana, pitkä ja kuuma, ja silti tuntui vilahtavan ohi niin nopeaan. Mä yritän aina pitää kiinni kesästä kynsin ja hampain kiinni niin pitkään kuin mahdollista, mutta ehkä pikkuhiljaa mullakin alkaa tulla tunne, että ehkä kesä 2018 on jo aika hyvin koettu, ja nyt alkaa olla syksyn vuoro.

Yksi asia oli mulle kuitenkin pakko tehdä ennen syksyyn siirtymistä: halusin päästä vielä kerran tänä kesänä mökille. Viimeksi olin mökillä heinäkuun puolessavälissä, enkä vaan suostunut ajattelemaan, että seuraavaa kertaa pitäisi odottaa melkein vuosi. Viime viikonloppuna onneksi sitten lähdettiin mökille, ja oli ihan parasta. Hengailtiin koko viikonloppu huppareissa, verkkareissa ja vaihtelevasti villasukissa tai pörrötossuissa. Katsottiin hömppää telkkarista, syötiin hyvää ruokaa, luettiin hyviä kirjoja, saunottiin ja käytiin vielä jopa järvessäkin! Etukäteen vähän mietin, onko sittenkään järkevää lähteä enää näillä säillä syksystä mökille, mutta perillä tajusinkin, että 18 astetta ja sadetta on ihan tyypillinen Suomen kesäsää! Mä rentouduin ja nautin olostani ihan täysillä, enkä olisi voinut keksiä parempaa tapaa viettää syyskesäistä viikonloppua. Edelleen vähän harmittaa (tai ehkä vielä entistä enemmän tämän jälkeen) odottaa seuraavaa mökkeilyä ensi kesään, mutta nyt ainakin pystyin nauttimaan olostani tiedostaen, että nyt pitää ottaa kaikki irti talven varalle.

Mökkireissun jälkeen olen vihdoin pyrkinyt sisäistämään ja hyväksymään, että nyt syksy saa tulla. Ja tähän mennessä oon huomannut, että se onkin ihan kiva juttu. Alkusyksy on ihanaa aikaa, kun on vielä aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, ja viileämpinä päivinä saa hautautua niihin kaikista mukavimpiin huppareihin ja villapaitoihin. Ulkona on ihanan raitis ilma, muttei kuitenkaan vielä kylmä, ja ainakin toistaiseksi olen onnistunut säilyttämään aivan mahtavan opiskelumotivaation. Myöhemmin syksyllä (tai kevättalvella) on ihana ikkunasta bongailla ensimmäisiä lumihiutaleita, ja pimeitä iltoja fiilistellä tuikuin ja jouluvaloin. Kuka olisi uskonut, että mä alan jopa innostua kesän jälkeisestä ajasta!


Hyvää syksyä rakkaat <3

Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

2 kommenttia:

  1. Kesä oli kyllä ihana ja kesän mökkireissut on kyllä aivan parhaita! Itsekin oon jotenkin tänä vuonna innostunut syksystä - ei oo mitään parempaa ku laittaa kynttilöitä palamaan, käpertyä vilttiin ja lukea hyvää kirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä kun syksyn asettelee tuohon muotoon, kuulostaa se aika ihanalta ❤

      Poista