maanantai 30. tammikuuta 2017

Miten EI valmistautua ylioppilaskirjoituksiin

Lukulomat alkavat näinä päivinä ja ylioppilaskokeet kuumottelevat jo monen lukiolaisen nurkan takana. Mulla on onneksi takana jo vuosi tuosta ajasta, joka ehdottomasti oli omiaan luomaan jatkuvaa stressiä. Mulla stressi suurimmaksi osaksi aiheutui laiskasta lukemisesta ja huonosta valmistautumisesta. Stressasi kun piti lukea, stressasi kun piti lukea matikkaa mutta olin niin pahasti jäljessä psykassa että piti ensin lukea sitä ja lopulta päädyin vain dataamaan loppupäivän. Stressasi kun oli enää niin vähän aikaa kokeisiin ja niin paljon mitä en osannut, että kaikki tuntui vain turhalta. Lopulta taisin lukea psykan kirjat (tällä toisella kerralla) ehkä kerran läpi ja päivän verran selailla kertauskirjaa. Matikkaa luin ehkä viikon ja ranskan verbejä treenasin muutaman päivän, äikkää en pahemmin tainnut treenata. Onneksi mä sain jopa parempia arvosanoja mitä olin odottanut, ja olin todella tyytyväinen arvosanoihini. Edellisistä tuli kuitenkin selväksi, että mä en ole paras henkilö antamaan tehokkaita lukuvinkkejä, mutta niitä toisia sitäkin enemmän. Joten lue eteenpäin, jos haluat kuulla mun neuvot, miten ei kannata valmistautua ylioppilaskirjoituksiin ja ehkä viettää oikein mukavan rento lukuloma. Samat ohjeet toki käy pääsykokeisiin lukijoille tai ihan mihin vain tilanteeseen, missä pitäisi oikeasti saada jotain aikaiseksi. 


Koukutu uuteen televisiosarjaan. Minä latasin Netflixin ihan heti lukuloman ensimmäisinä päivinä, ja se reilu pari kuukautta maratoonasin kaikki How I Met Your Motherin yhdeksän kautta huolella läpi. Tähän samaan toki voi soveltaa ihan mitä tahansa sarjaa tai suoratoistopalvelua, miksei myös elokuvia tai dvd-bokseja! Itse olen ostanut Itiksen Cash Storesta paljon käytettyjä sarjoja ja leffoja ihan vain muutamalla eurolla. 

Bongaa uusi kirjalemppari. Onko viimeisestä kerrasta, kun luit Potterit läpi kulunut jo liian pitkä aika? Vai kuulitko kavereilta jostain ihan uudesta huippukiinnostavasta kirjasta? Oletko aina halunnut haastaa itsesi ja lukea Raamatun kannesta kanteen? Nyt on sen aika! Mikä tahansa kirja uppoaa kuin veitsi voihin, kun vaihtoehtona on trigonometriset funktiot tai ruotsin verbien taivutukset. Kun johonkin hyvään kirjaan jää oikein kunnolla kiinni, saa siihen hyvin päivän tunnin kulutettua, eikä sitä enää muuta osaakaan tehdä, kun mielessä pyörii vaan sillä hetkellä kesken olevat juonikuviot. Sama toki koskee myös sitä televisiosarjaa.


Tee suursiivous. Järjestä kirjahyllysi uudestaan ja käy kaikki laatikkosi läpi turhasta roskasta. Kukaan ei kiinnitä huomiota arvosanoihisi, kun juhlissa huoneesi on huippukunnossa! 

Kehitä itsellesi projekti. Jos siivous ei innosta, niin miten vaikka muotokuvien piirtäminen? Tai leivonta, novellien kirjoitus, sävellys, uusi harrastus tai vaikka koiranpennun kouluttaminen. Mikä tahansa, mihin saat aikaasi ja energiaasi uppomaan ja mielenkiintosi pysymään toimii vallan mainiosti!

Perusta blogi. Tai jos sulla on sellainen, tee kunnon blogiremontti, tiivistä postaustahtiasi ja kehitä sisältöäsi entisestään. Nyt jos koskaan on sen aika! Kukaan ei tulevaisuudessa tule kyselemään laudaturejasi, jos menestyt sisällöntuottajana. Itsekin innostuessani bloggailemaan ei muut "pakollisemmat" jutut meinaakaan enää mahtua päiväohjelmaani. Hups!

Saitteko näistä hyviä vinkkejä tielle menestykseen? Mitä itse hyväksi toteaminne keinoja lisäisitte listaan? Autetaan yhdessä (toivottavasti) tulevia ylioppilaita hädässä!

Kuvissa vielä vanha tukka, sitä tullaan vielä näkemään pari kertaa kun on kuvia varastossa, toivottavasti ei kuitenkaan järkyttänyt teitä liikaa! ♥

11 kommenttia:

  1. Haha, tämä oli hauska :D omista kirjoituksista alkaa olemaan jo aikaa, mutta tätä voi soveltaa oikeastaan mihin vain tenttiin lukemiseen! Aina kun on tentti tulossa niin yhtäkkiä tekee mieli kovasti siivota vessa, putsata ja lakata kaikki kengät ja järjestää vielä kerran se jonkin laatikko jonka kävi jo toissapäivänä läpi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää käy kyllä ihan mihin vaan, eikä siihen edes listaa tarvita kun mieleen vaan tulvii hommia, mitkä olisi pitänyt hoitaa aikapäiviä sitten ja mitkä yhtäkkiä tuntuu niin äärettömän mielenkiintoiselta :D

      Poista
  2. Hauska postaus! Niin kauniita kuvia & niin aidolta tuntuva hymy noissa kuvissa ❤
    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ❤ ja kiva että tykkäsit!:D

      Poista
  3. Tosi hauska postaus! :) Selvisihän se vihdoin että miten ylppäreistä saa kaikista aineista L:n... Pitääpäs laittaa kokeiluun :D

    http://puolituisenmatkassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos kovasti :D joo testaa ihmeessä, mulla oli ainakin oikein mukava lukuloma ton ekan kohdan parissa ;) kolmoseen ryhdyin ikävä kyllä vasta juhlien jälkeen :D

      Poista
  4. Joo, tähän tyyliin mulla taisi mennäkin viimevuotiset kirjoitukset hahah! x Aloitin vlogikanavan ja blogin, netflix ja kaikki nää normaalit ajanvietteet tuli kyllä tutuksi :D!

    https://nea-amalia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin sitä pitää! Näytetään mahtavaa esimerkkiä kaikille abiturienteille :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Skam toimi varmaan ihan yhtä hyvin kuin Himym! T. Ei kaduta pätkääkään :D

      Poista