perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tulevaisuus

Keveillä aiheilla mennään taas tänään. Minä olen lukion toisella luokalla, tuleva abiturientti. Olen seitsemäntoistavuotias, tuleva täysi-ikäinen. Olen elämässäni siinä pisteessä, missä asiat pikkuhiljaa muuttuvat. Missä pitäisi alkaa tosissaan pohtia, että mitä tällä elämällä meinaa tehdä.

Ja vastaushan on: mä en tiedä. Mutta haaveita on, suunnitelmia on, kaikkea on muttei kuitenkaan yhtään mitään. Nyt mä kuitenkin ajattelin vähän näin avoimesti pohdiskella näitä mun suunnitelmia tms.


Mä en tiedä, mitä meinaan työkseni tehdä. Viisi vuotta sitten vastaus oli selkeä laulaja, maailmantähti. Niiden suunnitelmien mukaan mä olisin tähän ikään mennessä jo kiertänyt maailman suurimmat keikkalavat kertaalleen. No, eihän siinä vielä ole niin käynyt. Vielä. Samat haaveet ovat yhä olemassa, ei vain aavistustakaan, miten niitä lähtisi toteuttamaan.

Muusikon uran ohella olen ajatellut jotain kirjoittamiseen liittyvää. Bloggaaminen on ihanaa, ja nyt aion pikkuhiljaa toipua tästä hiljaisuudesta. Tämä on mun juttu, tässä haluan kehittyä ja tätä haluan jatkaa. Lisäksi olen pohtinut erilaisia toimittajanjuttuja ja sensellaisia mahdollisuuksina.

Jos puhutaan lyhyemmän tähtäimen suunnitelmista, ovat ne olleet mielessäni kovasti viime aikoina. Selkeimpänä oman asunnon hankkiminen, vuokralla tai omistusasuntona. Mä oon jo siinä pisteessä, etten malta odottaa, että pääsisin omaan kotiin asustelemaan. Että pääsisin sisustamaan sen täysin omannäköiseksi, ostamaan omia astioita ja huonekaluja. Että saisin olla vastuussa omasta elämästäni. Kukaan muu ei olisi sotkemassa kotia, ei tarvitsisi pohtia, että onkohan jääkaapissa vielä sitä mehua vai onkohan äiti jo sen juonut. Myös sitä, että on suurempi motivaatio hoitaa niitä asioita, kun ei voi olettaa toisen hoitavan niitä sun puolesta. Voisi tehdä asiat omalla tavalla, tehdä ruokaa kerralla kolmeksi päiväksi, pestä pyykkiä joka lauantai, laittaa astiat suoraan tiskikoneeseen ja erotella ruokarahat hupirahoista. Toki ei kukaan nytkään estä mua pyykkäämästä, mutta ei sitä kotona kuitenkaan tule tehtyä. Fakta kuitenkin on, että viime päivät mä rehellisesti olen vain haaveillut vaaleanpunaisista Koko-mukeista ja samanlaisista Peppi Pitkätossu -malleista.


Omassa kodissani en kuitenkaan suunnittele asuvani yksin, ainakaan kovin kauaa. Luokseni muuttaisi ihana kisumisu, ja myöhemmin melkein yhtä ihana, ellei jopa ihanampi, Aleluli. Unelmakodissani olisi siisti keittiö, sauna ja lasitettu parveke, jossa kisumisu voisi kesäisin hengailla. Mun kodissa ei tupakoitaisi, ryypättäisi tai käveltäisi kengät jalassa, katsottaisi tvtä tai oltaisi tietokoneella sängyssä eikä kukaan makaisi paljaalla alulakanalla farkut jalassa. Kuulostaa ehkä tiukkapipoiselta, mutta mä haluan että mun kodissa mä voin rentoutua.

Toinen haave, joka on viime aikoina vain vahvistunut, on lähtö Englantiin au pairiksi parin vuoden päästä. Koska mä oon tosi kova ikävöimään, lähtisin mä Alen armeijan aikana kolmeksi kuukaudeksi. Pääsisin hoitamaan lapsia, kokkailemaan, ja tutustumaan ihanaan maahan, puhumaan ihanaa englantia ensisijaisena kommunikointikielenä. Sitä ennen toki tarvitsisin lastenhoitokokemusta, joten ajattelin käyväni ensi kesän alussa MLL.:n lastenhoitokurssin, jota kautta pääsisi myöhemmin tekemään lastenhoitokeikkaa.

Muuttamisen ja aupparijakson jälkeen tahdon työskennellä jonkin aikaa, opiskella ehkä jotain (jos vaan tietäis mitä), mennä naimisiin ja perustaa perheen jo suht nuorena, omat vanhempani kun olivat jo 39 ja 45 mun syntyessä. Voi, mulla on jo nimet päätettynä ja kaikkea, mutta paljon on tehtävää ennen sitä. Selkeimpänä se, että kirjoitusten jälkeen lähdemme Kaislan kanssa Lontooseen. Sitä ennen käydään tyttökuoron kanssa San Fransiscossa. Sitä ennen mahdollisesti Romaniassa nuorisokuoron kanssa, jos mä siihen nyt onnistuisin tosissaan liittymään. Sitä ennen Pariisissakin ranskanlukijoiden porukalla. Ja ehkä yksi toinenkin Lontoon-matka siihen väliin. Voi, jos vielä jostain saisi sitä rahaakin...


Tiedättekö te, mitä meinaatte elämällänne tehdä? Onko samansuuntaisia suunnitelmia? Ja hei onko joku, joka on menossa Englantiin au pairiksi/on ollut Englannissa au pairina, kiinnostaisi jutella ja jakaa mietteitä! Ja koska kamera on hukassa ja asiaanliittyviä kuvia on nyt vähän vaikea mistään kiskaista niin huonolaatuiset mutta mahdottoman söpöt #tb-Maisa-kuvat tulkoon taas hätiin!

4 kommenttia:

  1. Ma mietin viime vuonna ihan samaa ja uskon et kaikella on tarkoituksensa. Mikaa ei mene oikeesti sillee ku suunnittelee mut tulevaisuus tuo sellaisia asioita mita ei osannutkaa suunnitella ja tiennyt olevan olemassa. Ma oon nyt kolmes perhees ollu aupairina ja itteeki nyt houkuttaa muuttaa pysyvast irlantiin ja alkaa rakentaa elamaa siel ensimmaiseks ettimalla tyon. Aika nayttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinhän se menee :) ja wau, Irlanti on varmasti aika upea paikka! :)

      Poista
  2. Mitä ihmettä nyt, mä oon aina kuvitellu että oot mua jonku vuoden tai kaks vanhempi :D Mut ootkin vuoden nuorempi (jos siis oot -97 kuten kakkoset pääasiassa). Hämmennys, koska oon niin vahvasti olettanut päinvastaista.
    Mut ei vitsi mäkin haaveilen auppariudesta Englannissa! Haluaisin tosin koko vuodeksi, kun välivuosi varmaan joka tapauksessa kutsuu ensi vuonna. Pääsisin oppimaan englantia, kun mun kielitaito on tällä hetkellä aika heikoissa kantimissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ysiseiskahan minä! Ja wau, kai toi pitää kohteliaisuutena ottaa, et kiitos kiitos! :) ja mä kans ajattelin välivuoden ottaa, mutta oon niin kova ikävöimään ja kuitenkin huolehtisin koko ajan ton toisen perään, niin siksi lyhyempi parempi. Ja mulla nimenomaan koska kielitaito on aika vahva, niin haluan päästä hyödyntämään sitä! :) ja toki jos menee hyvin niin voihan sitä aina mennä uudestaan :)

      Poista