keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Hope is hope hope



Tänään on ollut huono päivä. Eilenkin oli huono päivä. Tarkemmin ajatellen koko viikko on mennyt aika lailla perseelleen. On tullut riideltyä ihmisten kanssa, ikävöityä, surettua, itkettyä, valvottua, lintsattua laulutunti, petyttyä, järkytyttyä, kaivattua, koettua kipua, loukkaannuttua, mutta myös naurettua, laulettua, suudeltua, halailtua, luettua, soitettua, juteltua, haaveiltua, yllätyttyä, ilahduttua, sillä uskokaa tai älkää, on niissä huonoissakin päivissä aina jotain hyvää. Tällä hetkellä perusfiilis on kuitenkin aaaika alhaalla.

Eilen tein työhakemuksia (jipiii); hain Helsingin kaupungille varhaiskasvatusavustajaksi sekä kirjastoapulaiseksi. Voisi vielä harkita sitä Ylen Siisti kesäduuni -juttua vai mikä lie olikaan, sinnehän kaivattiin bloggaajia ;). Eilen tuli myös tulokset seurakunnan leirihausta. Mut oli valittu yhdelle lastenleirille, ja myönnän, olin pettynyt. Olisin kovasti toivonut kriparille pääsyä, eikä näin käynyt. Lastenleirikin kestää vaan neljä päivää... Lisäksi ihmettelen, miten todella monet meidän ikäiset (-97) on valittu juuri lastenleireille, koska yleensä ne ovat lähinnä 16 vuotta täyttävien (-98) juttuja. Monet tuttuni, joita ei viime kesänä palkattu ollenkaan, tai jotka eivät töihin menneet, pääsivät tänä kesänä kripalle, joka tietysti harmittaa, itse todella kuvittelin pääseväni kripalle, niin paljon hyvää palautetta olen saanut työnteostani. Varasijalle jääneitäkin ihmettelen, miksi varasija, kun viime kesänä hommat hoidettiin leirillä paremmin kuin mallikkaasti? Mutta anyways, en tässä halua katkeroitua, joten onnea kaikille töihin päässeille ja varasijakin parempi kuin ei mitään, usein niiltäkin töihin päästään :).


Se on käsittämätöntä, miten jotain ihmistä voi ikävöidä niin paljon. Varsinkin niin lyhyen eron jälkeen. Mutta se on musertavaa, kun jotain ihmistä todella kaipaat, eikä vastausta kuulu kiihkeästä tavoittelusta huolimatta. Onneksi huonoina hetkinä voi rakentaa itselleen kuplan, oman maailman, jossa kaikki asiat on hyvin ja murheet on pelkkiä ulkopuolisen, pahan maailman juoruja. Omassa kuplassaan voi elää toivossa ajattelematta sen olevan turhaa. Omassa kuplassa ei vaivuta epätoivoon, koska ehkä vielä joku päivä... Omassa kuplassa uskotaan siihen, mitä oma sydän sanoo toisen suun sijaan. Kaikkeen maailman mahtavimmatkaan kuplat eivät kuitenkaan pysty, ja todellisuus onnistuu musertamaan niskaan sille mitään mahtamattomana. Mutta toivo, se ei lannistu koskaan. Winners never quit and quitters never win, right? Ehkä tästäkin vielä selvitään :) Aino karpalo-kinuskijäätelö auttaa ;) aaaaah tää on muuten hyväääää!!! *_*



Tänään aloitin rakkausaiheisen kuvistyön. Tehtävänantona oli jonkun biisin pohjalta tehdä rakkausaiheinen akryylimaalaus. Itse alkulähteeksi otin lempikappaleeni, Nightwishin Ghost Love Scoren, ja siitä erityisesti lauseen "My fall will be for you". Tuo lause on monella tapaa itselleni todella tärkeä, ja poikaystävänkin kanssa usein sitä käytetään. Myöhemmin sille kuvalle keksin yhteyksiä useampaankin kappaleeseen. Valmiin työn ja stoorin sen takana voin joskus postata tänne, niin paljon siitä tykkään tässä vaiheessa! Saa nyt nähä, lyijykynäluonnos oli kyllä hieno mutta todennäköisesti sen onnistun maalaamalla taas pilaamaan (y)

Uni paras lääke on myös suruun, joten sitä nauttikaamme oikein olan takaa! Tänä iltana ajattelin nyt nopeasti tehdä psykan läksyt ja mennä suoraan nukkumaan (eiliselle anolle, pesin hiukseni eilen joten tänään minun ei sitä tarvitse tehdä :) ) ! Saa nyt nähdä kuitenkin, aina noi mun aikaisinnukkumaanmenosuunnitelmat vähän kariutuu... :D Mutta nyt hyvää yötä ni alla. Ja muistakaa.

Toivoasi et saa menettää vaikka mitään muuta jäljelle ei jää. Sinulla on minut. Egotrippi - Nämä ajat eivät ole meitä varten













maanantai 17. maaliskuuta 2014

den fotona post

Eilen ja tänään oon saanut vihdoinkin ladattua järkkärin kuvia koneelle, joten saatte nyt nauttia niistä täällä! :D Ja siis kuvat on enimmäkseen näiden parin päivän ajalta, kunnon "taidekuvia"...:'D ehkä mä saan jonnekki jotain tekstiäkin tungettua....:)

Eli näin meni meidän viikonloppu:


ensin oli kevät...



...mutta sitten ei ollutkaan.



Lauantai-iltana kuvailimme kumppanini ihania kotieläimiä, joita myös kissoiksi ja koiraksi kutsutaan....


 



 





...samalla kun odotimme pizzaa kypsyväksi.


Myöhemmin illalla sitten söimme pizzaa katsoen mukavasti American Pie : Wedding -elokuvaa.

Seuraavana päivänä pizza tehtiin itse


ja tottakai leivontaan liittyviä taidekuvia piti ottaman




kuten myös asuntoon...



...ja sen sisustukseen liittyviä taidekuvia.







Pizzan syönnin jälkeen vuorossa oli viiden tunnin kuorotreenit, jossa muun muassa lauloimme näitä Sibeliuksen ja Nicole Willisin teoksia.
Finlandia-hymniä on muuten aivan ihana laulaa kakkossopraanossa...
tästä biisistä tulee heti todella isänmaallinen olo :D





Ankaran laulurupeaman jälkeen suunnattiin kotiin, ja tottahan toki peilillä varustetussa hississä nyt edes yksi kuva piti ottaa, kun kamera kerran mukana oli :)





ja kotona sitten tehtiin äidin ideasta tortillaa :)









Seuraava yö nukuttiin hyvin mutta lyhyesti, kun juteltiin pikkutunneille saakka :D Onneksi pitkän koulupäivän jälkeen pääsi kotiin pötköttelemään





ja ottamaan satunnaisia taidekuvia
tämä kuva oli puhdas vahinko, otin satunnaisen kuvan tarkistaakseni
tarkkuuden. Tästähän tuli aika taiteellinen otos (minähän siis kun
miellän kaiken taiteelliseksi :D)




ja aika söpöjäkin kuvia :3
Tämän nallen sain Kaislalta monta vuotta sitten
joululahjaksi, ja siitä lähtien se on
sinitarralla roikkunut mun sängynpääsyssä :)♥





Tottakai jossain vaiheessa pitää päästä vanhojen kunnon peiliposekuvien kimppuun :D







...ja uusi profiilikuvakin samaan syssyyn hommattiin. Sain jo muuten ihanan viisaaltakuulostavia kommentteja, ja nyt soi päässä CAUSE I'M EAAASEEEEY, EEASY LIKE A MONDAY AAAAFTERNOOOON :'D




ja profiilikuvalle kaveri. ihanasti ylipitkä otsis tulee silmille ♥♥





Sitten vielä pari hassua tekstiviestiä





ja näin olemme saapuneet kuvakierroksemme loppuun. Tähän päivään on kuulunut väsymystä, iloa, draamaa, järkytyksiä, nälkää, halpoja kerrosaterioita, burger kingien kavereita candy kingejä, suoran yhtälöitä, väärinkäsityksiä, totuuksien paljastumisia, hämmennystä, loukkaantumisia, asiattomuuksia, musiikkia ja kuolemaa, pianonpimputusta, pörrösukkia (joista mun piti laittaa tänne toinenkin kuva mutta se on kännykässä prkl), kom-teattereita, puuttuvia palasia, italialaisia maltalaismiehiä, sivistyssanoja, järjestelmäkameroita, poikaystäviä, turhaa odotusta ja viimeisimpänä eikä suihkhan vähäisimpänä, bloggausta. Nyt minä menen suihkuun ja siitä suoraan nukkumaan ennen kuin paha täti tulee ja ryövää sänkyni joten adios amigos!! 


Ja mä todellakin toivoisin teiltä edes jonkinnäköistä kommenttia, niitä voi mulle tohon ihan anonyymistikin laittaa. Siis kun kerran olette tänne blogiini eksyneet, niin mielenkiinnosta kuulisin, mitä ajatuksia nämä höpötykseni (ja kuvailuni) teissä herättävät >:) ja mä tiedän että teitä lukijoita on joten, ihan mitä tahansa palautetta tai kritiikkiä tai kommenttia, mitä vaan! Mutta nyt, finally, hyvää yötä ihmiset! ♥

















perjantai 14. maaliskuuta 2014

Se ensimmäinen vuodenaika ♥

Tältä näytti (/näytin) viime huhtikuussa. Tänään mulla oli sama
takki päällä, vaikka viime vuonna tähän aikaan oli metri lunta xd


Kevät.

Se tunne, kun aamulla herää auringonpaisteeseen ja kirkkaansiniseen taivaaseen.

Se tunne, kun päälläsi on kevyempi takkisi, eikä kylmästä ole tietoakaan.

Se tunne, kun ulkoilu on paitsi siedettävä, myös haluttava ja tavoiteltava ajanviettotapa, kun ratikan sijasta kävelet pidempää reittiä, tai ehkä jäät aikaisemmalla pysäkillä.

Kevät on aurinkoa.

Kevät on lämpöä.

Kevät on aurinkolasien kaivaminen laukusta, kun valo häikäisee ruokalan ikkunasta.

Kevät on enne tulevasta kesästä.

Kevät on se tunne, kun maailma hymyilee, kaikki tuntuu menevän hienosti eikä mikään voi pysäyttää sua!

Kevät on täällä <3


Löysin ihanan huivin!! ♥
Kevät on uudistuksen aikaa. Ensimmäinen uudistukseni oli uusi tukka! Kärsimättömänä ja rahansäästöön pyrkivänä otin torstai-iltana sakset käteen, muotoilin jakauksen ja leikkasin. Tukkaa lähti aika kiitettävästi, siis pituudeltaan, siis edestä. Ja ainoa mitä voin sanoa, tää on ihana! <3 Tulee paljon söpömpi ja kauniimpi olo, kun on ihanasti hiukset silmien peittona (hehheh kuulostaa tosi emolta xd). Mä tykkään yhdistää otsatukan tummempaan silmämeikkiin ja ehkä vähän "rokimpiin" vaatteisiin (siis jos mun vaatteista niin voi sanoa...). Mut anyway, gettaatte pointin. :)





Vuodenaikojen vaihteluun mulla liittyy oleellisesti bloggaus ja valokuvaus. Ainakin ajatuksen tasolla. Vastasatanut lumi tai ensimmäiset pilkahdukset kevätauringosta herättää sisäisen valokuvaajani horroksestaan kaikista voimakkaimmin. Silloin ainakin teoriassa haluan tallentaa kaiken, mitä näen. Usein esteeksi asettuu aika, tai pikemminkin sen puute. Valokuviakaan ei saa, kun koulun jälkeen ei ehdi/jaksa/kykene lähtemään ulos järkkärin kanssa kuvailemaan. Toivottavasti tän viikonlopun aika saadaan ees jotain edistystä! :D



Kuvistyöni aiheesta "Perhosen voima". Ehkä tänkin
voin jotenkin liittää kevätaiheeseeni :D


Toinen ajankohtainen asia kevääseen liittyen. Kesätyöt. Kesätyöhaku. Tämän viikon olen kuumeisesti odotellut seurakunnalta kirjekuorta. Kirjekuorta, jonka avattuani saisin tietää, millä kesän leirillä olisin apuohjaajan asemassa. Joka päivä koulussa ollessani, puolen päivän aikaan, olen ahkerasti kysellyt kotona olevilta postin perään. Ei ole tullut, ei vielä tänään. Noh, tänään sitten äiti vastasikin joo, siitä mä vasta innostuin :D Mutta ei, kohtalo päätti toisin (kuulostipa synkältä tässä yhteydessä xd). Kuoressa oli palkkaerittely, olin siis hiihtolomalla lastenleirillä töissä. Eli ei vieläkään tietoa kesän leireilyistä, nyyh! :D Helsingin kaupunginkin kesätyöhaku alkoi maanantaina, enkä sinne uskalla hakea ennen kuin tieto leireistä tulee. Kaupungin töistä kiinnostukseni heräsi kirjastoapulaisen ja päiväkotityön kohdalla :)


mun historia-panos-
tus ♥ kun käsiteltiin
muinaista Egyptiä,
joka tunti soi päässä
Nightwishin The
Pharaoh Sails To
Orion
, siinä mainit-
tiin Horus, niin kuin
myöskin tunnilla ;)



Nelosjakso on ollut kiva. Psykologia on kivaa, kuvataide on kivaa, historia on kivaa (niin kuin kuvasta näkee :'D). Musiikki ja kulttuuri -kurssi ei ole erityisen kivaa (1. kurssista en edes tiedä, pääsinkö läpi...). En malta edes odottaa ensi jaksoa, kun pitkästä aikaa äidinkieltä! 

koristelin muku-tunnilla psykan
vihkoa...kertoo jotain (y)



Nyt tämä tyttö painuu pikkuhiljaa pehkuihin (päätin panostaa ja kerrankin mennä aikasin nukkumaan ;) ). Saa nyt nähdä, mitä tästäkin suunnitelmasta tulee. Ehkä innostun siivoamaan tai tekemään läksyjä tai lukemaan... Tänään soitin kunnolla pianoa pitkästä aikaa, Evanescencea ja tosi paljon omia, ei oo ihan kokonaan päässy unohtumaan ♥ ! Ehkä kohta saatte jotain uutta, who knows...;)

Paipai!! :*





 tässä Arabiankatu toukokuussa 2013...

...ja maaliskuussa 2014... lievää samankaltaisuutta :D