maanantai 14. toukokuuta 2018

Kuin olisi kotiin palannut


Lontoo on ottanut meidät vastaan hyvin. Tänään oli jo meidän kolmas kokonainen päivä kohteessa, ja pikkuhiljaa alkaa se Suomen aurinko täälläkin paistaa. Alkureissu on ollut suhteellisen shoppailupainotteinen, oon saanut äidin niin innostumaan Primarkista, ettei enää mun tarvitse kinuta sinne pääsyä! Onneksi meillä on koko viikko aikaa nauttia vielä olostamme täällä, koska ihan tuntuu, että olisi palannut kotiin. Lontoo on vaan täyttä rakkautta ❤

Sain tänään vihdoin palautettua kirjallisuusesseeni, joka tarkoittaa että olen käytännössä melkein kesälomalla. Kesäkuun puolella mulla on vielä pari tenttiä, joita en aikaisemmin ole saanut hoidettua, mutta muuten on ensimmäinen opiskeluvuosi taputeltu. Ihan sikanopeasti on kyllä mennyt tää vuosi, ja edelleen tuntuu omalta paikalta, onneksi! Jossain vaiheessa pitääkin tehdä vähän katsausta mun viime syksynä tekemääni fuksivuoden bucket listiin, että miten on suunnitelmat pitänyt! Mutta ai vitsi että olen myös onnellinen, että mulla on nyt aikaa käytettävissä kaikkeen muuhun, kun ei ole koulua täyttämässä kalenteria. Ja hei, kesä on täällä, eikä sen parempaa olekaan <3

8 kommenttia:

  1. Voi, ihana Lontoo <3

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Lontoo ja Englanti ylipäätään on niiiiin <3 kuukauden päästä koittaa meidänkin reissu takaisin tuonne!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa reissua.! 😍 Itsekkin niin palavasti haluan päästä Lontooseen ja Englantiin ylipäätänsä. 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti joskus vielä pääset! 😍

      Poista
  4. Tosi mukavaa reissua sulle, ihanaa että viihyt siellä noin hyvin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini ❤ Lontoossa ei muuta voikaan kuin viihtyä!

      Poista