torstai 24. toukokuuta 2018

Kesäpäivä Suomenlinnassa


Jos lähdetään liikkeelle tästä: eilen oli ihan sikahyvä päivä. Avattiin piknikkausi näin Suomenkin puolella, ja lähdettiin heti ennen puoltapäivää Suomenlinnaan. Mä olen ollut Suomenlinnassa lukemattomia kertoja, enemmän kuin pystyy laskemaan. Aina kuitenkin kyseessä on ollut kouluretki tai muu tapahtuma, enkä muista koskaan lähteneeni Suomenlinnaan ihan muuten vaan kavereiden kanssa hengaamaan. 


Meillä oli eväät, meillä oli aurinko, meillä oli hyvä porukka ja ihana Suomenlinna. Kiipeiltiin leikkipaikalla ja pidettiin mutaiset kuvaussessiot luolassa. Olen vieläkin poikki kaikesta eilisestä kävelystä, mutta oli todellakin ihan parasta. Mä olen ollut elämässäni niin surullisen taitava heittämään kesäpäiviä hukkaan, että tuntuu niin hyvältä jo toukokuussa sanoa, että on jo tähän mennessä ottanut kesästä kaiken irti.


Kuvat joissa esiinnyn: Maria

Ihanan päivän jälkeen tuli vielä ihana ilta, kun mentiin Messukeskukselle katsomaan Mamma Mia -musikaali! Mamma Mia on ihan mun ehdoton lemppari, olen nähnyt elokuvan lukemattomia kertoja ja musikaalinkin Lontoossa viime kesänä. Ja vaikka tiesin etukäteen, ettei tämä Suomi-versio suomenkielisine teksteineen pystyisi vetämään brittiversiolle vertoja, oli se silti ihan mahtava. Suosittelen kyllä ehdottomasti, ja vielä ehtii, näytöksiä taitaa ainakin ensi viikon vielä olla! Mamma Mia -kesä jatkuu muutenkin vielä, ei ole enää kauan toisen leffan ensi-iltaan! Ja sitä ennen pitää luonnollisesti katsoa ykkönen vielä kerran, haha. Eikä varmasti ollut vika Suokki-keikkakaan tälle kesälle, sen vannon <3

Näin potkaistaan hyvä kesä käyntiin. 

Mä muuten nyt tosissani aion päästä postausrutiiniin kiinni, niin kuin ehkä saatattekin huomatakin! Tämän viikon tavoite olisi päästä vauhtiin ja saada postaus ulos joka päivä, jonka jälkeen yrittäisin pitää tasaista postaustahtia yllä vähintään neljällä postauksella viikossa. Tietenkään mitään en sataprosenttisesti pysty takaamaan, mutta tästä tää lähtee!


Liity lukijaksi tästä!
Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

2 kommenttia:

  1. Mäkin ootan tuota uutta Mamma Miaa niiiiiin kovasti! Ja ah Suomenlinna on ihana, kunpa pääsisin itsekin käymään siellä taas tänä kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikinä en oo varmaan näin paljoa yhtä leffaa odottanut! Ja käy ihmeessä, ihana kesäpaikka <3

      Poista