keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Luonnollisuus on luonnollista

Mä en ole koskaan varsinaisesti meikannut, koska mun olisi pakko, vaan siksi koska haluan. Nautin meikkaamisesta ja siitä, miten pääsen vaikuttamaan ulkonäkööni, leikittelemään sillä ja näyttämään joka päivä vähän erilaiselta. Mun roimasti lyhentyneen koulumatkan ansiosta mulla on nykyään myös aamuisin ollut enemmän aikaa käytettävissä, jonka usein olen sitten hyödyntänyt meikkaamiseen. Aamu on kiva aloittaa mielekkäällä tekemisellä, ja päivän jaksaa pirteämpänä, kun naama on kunnossa.

Tänä aamuna nousin sängystä tavallista myöhemmin, ja päätin välttää turhan kiireen yksinkertaisesti skippaamalla meikkaamisen. Yllätyin, kun tuo päätös alkoi semisti ahdistaa mua. Lukioaikoina mulla ei ollut melkein koskaan meikkejä naamassa koulupäivinä, ihan siksi että nousin sängystä varttia ennen lähtöä. Mutta nykyään mä oon oikeasti niin harvoin meikittä koulussa, että se on alkanut tuntua oudolta. Mulle tuli heti epävarmempi olo, kun ajattelin luennolle lähtöä paljaalla naamalla, eihän siinä ole mitään järkeä.


Lopulta mä olisin ehtinyt viiden minuutin pikameikin ihan hyvin tehdä, mutta juuri noiden alitajunnastani nousseiden tuntemuksieni takia en tahtonut. Sillä siinä vaiheessa, kun luonnollisuus alkaa tuntua luonnottomalta, on paikallaan pitää taukoa meikkipussista. Koska mikä muka olisikaan normaalimpaa kuin näyttää just siltä miltä itse näyttää?

Osa musta tahtoo asettaa itselleni tässä haasteen olla täysin meikittä loppuviikon, mutta osa musta kokee sen samanlaisena pidättäytymisenä kuin Netflixin tai laulamisen jättäminen: mä kuitenkin nautin meikkaamisesta ja illalla saatan innoissani mennä nukkumaan, kun suunnittelen seuraavan päivän lookia. Siispä mä en vanno sen puoleen mitään, mutta ainakaan en aio ottaa meikkaamisesta stressiä: jos mä en ehdottomasti tahdo meikata ihan meikkaamisen takia, en meikkaa. 


Vielä enemmän haluan kirjoittaa tämän muistutuksena teille: jos sä heräät aamulla tunteella, että on vaan pakko meikata ennen kuin voi lähteä ulos, ja ajatus meikittömästä naamasta herättää sussa jonkinasteista epävarmuutta, jätä ne meikit suosiolla pois. Haasta itsesi ja muistuta itseäsi, että maailma näyttää ihan samalta naturellinakin. Kukaan ei synny tälläytyneenä eikä siitä luopuminen edes päiväksi vaikuta kenenkään ihmisarvoon pätkän vertaa, ei huonompaan eikä parempaan. Äläkä jätä meikkaamista siksi, että joku muu näkee että pystyt siihen. Tee se itsesi vuoksi. Ei me ketään muuta varten täällä eletä.


Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

15 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Voin niin samaistua, ennen mulla ei ois käynyt mielessäkään lähteä ilman meikkiä ulos just sen takia että "joku saattaa kattoa mun rumaa naamaa", mutta nykyään ei kyllä jaksa välittää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin eikä pitäiskään! Mä aina nuorempana kovasti ihmettelin niitä, jotka eivät kehdanneet lähteä meikittä kouluun, mutta kyllä se vähän järkytti kun tajusi itsekin ajattelevansa samalla lailla. Kiitos! ♥

      Poista
  2. Jes huippua tekstiä jälleen! <3

    VastaaPoista
  3. Lyhyt ja ytimekäs, ihania kuvia♥️

    Mari / maripulliainen.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä teksti ja voin samaistuakin! Meikkaaminen on kyllä mukava piristys aamuihin, mutta välillä on ihan hyvä olla täysin luonnollisena.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä teksti :)

    ♡:llä valoloytyy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Asiaa jälleen! Mä tykkään myös meikkaamisesta (vaikka en välttämättä ole siinä mikään super hyvä), ja usein meikkaan vaan koska se on mukavaa. Eikä se myöskään haittaa, että näyttää hyvältä, heh. Tänä vuonna olen kuitenkin joutunut jättämään meikkaamisen ehkä yhteen päivään viikossa, koska atooppinen iho on ruvennut hankalaksi. Monesti ajatus onkin se, että olisipa ihana, että VOISI meikata halutessaan. Omaan meikittömään lookiin tottuu nopeasti kodin ulkopuolellakin niin itse kuin muutkin. Töissä nykyään multa kysytään "mihinkäs bileisiin sä oot menossa?" jos mulla on vähänkään enemmän meikkiä naamassa :D
    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin joskus ala-asteella pari viikkoa töissä, ja kun vikana päivänä laitoin ekaa kertaa meikkiä, kaikki lapset tuli heti kysymään et oonko menossa juhliin 😂 mutta harmi et sulle on meikkaaminen käyny vaikeemmaksi, auttaisko jos löytäisit omalle iholles paremmin sopivia tuotteita?

      Poista
    2. Voi olla, oon kokeillu kaikenlaista mutta mikään ei oo auttanut. Kerro ihmeessä jos sulla on jotain hyviä tuotteita mielessä! Pitäisi varmaan googletella vähän :D

      Poista
  7. Hyvästä aiheesta kirjoitit jälleen kerran! :) ♥ Mä muistan kuinka mä heräsin lukio aikana joka päivä mahdollisimman aikaisin, että ehtisin varmasti meikkaamaan. Nyt uuden koulun myötä oon onneksi tajunnut, ettei kukaan täällä välitä miltä näyttää ja oonkin useana aamuna laittanut kellon myöhemmin herättämään ja jättänyt meikkaamisen kokonaan välistä. Ja tämän myötä oon rakastunut entistä enemmän meikkaamiseen ja nautin siitä joka kerta ihan mahdottoman paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä sen pitäisi ollakin kyse - meikataan siksi että se on ihanaa, eikä siksi että on pakko! Hyvä sä <3

      Poista