torstai 28. joulukuuta 2017

Oulu ja punaiset puutalot


Mä olen näin loppuvuodesta reissannut ympäri Suomea oikein urakalla. Jyväskylän ja Vaasan kuvasaldo jäi suhteellisen olemattomaksi, mutta Oulussa oli niin söpöä, etten vaan voinut jättää näitä kuvia julkaisematta. Tehtiin siis viikonloppureissu muutama viikko sitten Ouluun. Paljon bussissa istumista, laulamista ja sopivasti kaupungilla kiertelyä. Käytiin ihan parhaassa pannariravintolassa, Pannukakkutalossa, jota meidän oli tiiietenkin ihan pakko kokeilla, for obvious reasons. Ja voin sanoa että oli hyvää, suosittelen!

Mulla oli tänään jotenkin ihanan rento päivä. Kaisla tuli kylään, ja me vaan juteltiin ja syötiin. Mutta suurimman osan ajasta mä siivosin! Sain ihan hirveästi kaikkea aikaiseksi, ja kaverin kanssa rupatellessa sain hommat tehtyä ihan noin vain. Kaislan lähdönkin jälkeen järjestin muun muassa mun kirjahyllyn uudelleen. Ihana fiilis, kun saa vauhdin päälle ja siistin kodin, jossa kaikki on paikallaan.

Mulla on näin vuoden loppuessa muutamakin vuosikatsaus tulossa, mutta nyt mua kiinnostaisi kuulla teidän mielipiteenne, millaista koostetta tai listausta teidän kiinnostaisi nähdä? Mulla on todella paljon ideoita, ja yritän tässä pikkuhiljaa saada päätettyä, missä muodossa ne toteuttaisin. Ja kauhistellaan taas pieni hetki sitä, että vasta edellinen vuosi päättyi (ja sitä edellinen...). 2017 on ollut kyllä harvinaisen mullistava vuosi mun elämässä, uskaltaakohan sitä edes arvailla, mitä seuraava tuo tullessaan.

 Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

5 kommenttia:

  1. Vuoden suosituimmat postaukset -kooste, ihan tavallinen "miten vuosi meni?" -kooste, vuosi numeroina... miten ois? Oulussa tosin ois kiva käydä, pääsis näkemään Paska Kaupunni -tägin ja Toripolliisin omin silmin ja maistamaan niitä Pannukakkutalon lättyjä!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin. 2017 oli kyllä niin maanmullistava vuosi että huhheijakkaa! Se vuosi opetti, kasvatti ja sekoitti mun maailman. Se meni nopeasti, mutta se ois voinu mennä vielä nopeammin...
      Itekki teen vuosikoosteen, meni just ajastukseen!

      Poista
    2. Kiitos ehdotuksista! Oulu oli kyllä jotenkin symppis, saatiin oikein perusteelliset taustatarinat Paska kaupunni -tägin kohdalla, ja laulettiin Finlandia Toripolliisin kanssa:D

      Poista
  2. Ihanat kuvat! Tosta Pannukakkutalosta oon kuullu paljon mutta ikinä ei oo tullu käytyä siellä. Osaatko sanoa, missä päin Oulua se sijaitsee? Ja vuosikooste ois kiva nähä esim. kuvien muodossa, koska kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Lisäksi toi Mireten ehottama vuosi numeroina kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunnen Oulua hyvin huonosti, mutta se oli siellä rannassa teatterin takana! Vähän sivummassa oli rivi noita ihania punaisia puutaloja, ja Pannukakkutalo oli viimeinen :D suosittelen!

      Poista