lauantai 2. joulukuuta 2017

HAASTEJOULUKALENTERI | PANNARIKALENTERI 2017 LUUKKU 2


Mulla on vuosikausia nurkissa pyörinyt sellainen ikivanha puinen joulukalenteri, jonne siis vanhemmat voivat itse piilottaa luukkuihin mitä ikinä haluavatkaan. Näin lapsi saa vähän persoonallisemman joulukalenterin. Meillä tämä toteutus ei ikinä oikein onnistunut, ja joulukalenteri onkin paitsi jäänyt enemmän tai vähemmän tarpeettomaksi, myös kokenut vaurioita ulkomuotoonsa.

Yhtään vähemmän rakasta sen vammat ei siitä kuitenkaan tee, ja tänä vuonna halusinkin ottaa tämän kalenterin taas käyttöön! Nythän mulla ei enää ole äitiä kotona, jolle nakittaa vastuuta, ja itse luukkujen täyttäminen vähän vesittää koko yllätyksellisyyskertoimen. Niinpä annoin tehtävän ystävilleni: he saivat kirjoittaa mulle kahteenkymmeneenneljään lappuun erilaisia viestejä ja haasteita, jotka sitten sekalaisessa järjestyksessä heitän kalenterini luukkuihin. Näin lappujen sisältö jää mulle täyteen pimentoon aina siihen asti, kun ne yksi kerrallaan luukusta tulevat esiin.


Mun joulukalenteri tänä vuonna on siis haastejoulukalenteri. Näihin lappuihin pyysin ystäviäni kirjoittamaan mulle erilaisia haasteita ja tehtäviä jokaiselle päivälle, jotka mun pitäisi sinä päivänä toteuttaa. Ehdot olivat, että jokaisen haasteen pitäisi olla toteutettavissa minä tahansa päivänä, tuli se sitten ensimmäisenä päivänä, itsenäisyyspäivänä tai vasta aattona. Kaikki itsensä nolaaminen ja vararikkoon ajaminen laskettiin myös erittäin epäsuotavaksi. Mun kaverit lähtivät onneksi tähän tosi hyvin mukaan, ja mua oikeasti jännittää ja jopa pelottaa aika paljon, että mitä noista luukuista oikein paljastuu!

Eilen aamulla avasin siis ensimmäisen luukun, ja mun ensimmäinen tehtävä oli paistaa pipareita! Mulla oli tosi paljon tehtävää päivälle, mutta eihän lapulle voi vastaankaan panna, ja iltasella sittenkin pyöräytin parit piparit. Mulla ei ollut ollenkaan piparkakkumuotteja, joten chillisti päädyin tekemään lasin avulla ihan vaan pyöreitä piparkakkuja. Koristelu ikävä kyllä jäi, ehkä myöhemmin ehtii! 


Sen verran haluan tämän kalenterin etenemistä luonnollisesti jakaa myös teidän kanssanne, että joka päivä meinaan kertoa päivän luukun haasteen Snapchatissa ja mahdollisesti jakaa myös potentiaaliset jälkimainingit. Mun snappinimimerkki on tosiaan @sannapannari, että sieltä lisäämään jos tämän haastekalenterin eteneminen kiinnostaa! Snapissa mä myös avaan mun toisen joulukalenterin luukut yhdessä teidän kanssanne joka päivä, multa löytyy nimittäin maailman upein Nyxin huulipunakalenteri, ja joka päivä mun huulille eksyy sieltä saamani huulituote.

Sellainen idea, toivottakaa mulle onnea näiden tulevien tehtävien toteutukseen!

Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

26 kommenttia:

  1. Eikä kuin kiva idea! Sulla on ainakin jännitystä luvassa koko joulukuun ajan! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva idea! Mä sua siellä snäpissä seurailenkin ja tuo Nyxin joulukalenteri kiinnostaa myös. Ehkä mäkin ostan sen ensi vuonna, nyt kun näkee vähän minkälaisia tuotteita siellä on :)

    -Iida/valokuvakirja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä oon kyllä superonnellinen että sain ton Nyxin kalenterin! Ehkä ensi vuonna sitten tosiaan on myös sun vuoro :)

      Poista
  3. Ihana idea ja mahtavaa kun ystäväsi ideoineet haasteita :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin kyllä tosi iloinen miten innoissaan he lähtivät tähän mukaan :)

      Poista
  4. Aivan mieletön idea!! :)

    VastaaPoista
  5. Tätä ideaa ihastelin jo sun snäpin puolella, en ois ite keksinyt, mutta innostuin heti ajatuksesta haha :D Ehkä sit ens vuonna toteutan jotain tällasta, koska itseäänhän ei voi koskaan haastaa liikaa ja jouluiset haasteet ois varmasti varsin kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla! Ehdottomasti suosittelen. Harmi vaan, että tää aloitus on tullut niin kiireiseen paikkaan, että tosi huonosti oon päässyt toteuttamaan näitä :P

      Poista
  6. kaverini innostui tästä sun ideasta että pian mäkin pääsen keksimään hänelle haasteita muutaman päivän kalenteriin! :)

    sanni.tohmola@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti? Siis ihan parasta kuulla! Kertokaa sit miten teillä meni!

      Poista
  7. Äh pakko kai avata snäppi ees pari kertaa tän joulukuun aikana, koska mua kiinnostaa todella paljon tietää, mitä kaikkia tehtäviä tosta haastejoulukalenterista saat :D Ihana idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha siinähän sulle hyvä motivaatio lisätä sometusta:D

      Poista
  8. Tää on kyllä ihan huippu idea ja piristävä myös! :) Meillä on seinälle ripustettava joulukalenteri, jossa on taskut jokaiselle päivälle jouluaattoon asti ja pienenä äiti aina itse osti sinne suklaat ja laittoi sinne. Saattoi sieltä kyllä välillä jotain pieniä lelujakin löytyä :D Ensi vuonna voisi itsekin laittaa tämän idean käytäntöön, koska tää kuulostaa tosi hauskalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli yhtenä vuotena iskällä just sellanen, ja se oli musta ihan paras! Sen jälkeen se ei ole oikein onnistunut niin nyt tein sit tällasen:)

      Poista
  9. Jei, toihan on niin mahtava idea!
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  10. Tuollainen kestävä joulukalenterilaatikosto olisi kyllä kiva! Voi joka vuosi muutella sisältöä.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Toi on tosiaan jo vähän elämää nähneen näköinen, mutta tekee tehtävänsä vallan mainiosti :)

      Poista
  11. Munkin mielestä haastejoulukalenteri on ideana tosi ihana! Ja huippua että oot ottanut sun kaverit siihen toteutukseen mukaan :) Tsemppiä että onnistut joka haasteessa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan, saa nähä kun nyt oon jo jäänyt jälkeen!:D

      Poista
  12. Olispa kiva tuollainen joulukalenteri :)

    VastaaPoista
  13. Niin kiva idea! Vois ens vuonna muistaa tehdä tollasen :)

    VastaaPoista