sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Orientaatioviikon tunnelmia

Ai että, nyt on takana ihan mahtava orientaatioviikko ja oon ihan valmis tiistaina aloittamaan sen oikean yliopistoarjen, kunhan vielä maanantain avajaiskarnevaalit saadaan pois alta. Kuluneen viikon aikana meidän tuutorit olivat tietenkin järjestäneet meille kaikenlaista ihan superhauskaa ohjelmaa. Lauantaina oli tosiaan jo varaslähtöpiknik ja tiistaina kampussuunnistus, ja niin kuin viime postauksessa ennustinkin, me todella voitettiin keskiviikon olympialaiset! Ja kyllä me se ansaittiinkin, me heittäydyttiin, paneuduttiin, panostettiin, osattiinkin ja ennen kaikkea lahjottiin. Minä muun muassa näyttelin Muumipeikkoa ruotsiksi, makasin naama ruohossa ja jopa luovuin Geishan lopuistani, ja onneksi se kaikki todella kannatti!


Perjantaina meillä oli vielä viikon päätösbileet. Mä mietin, viitsinkö ollenkaan lähteä, bileet kun ei ihan mun juttu ole ja mulla oli vielä työvuorokin ennen sitä, mutta onneksi menin! Illan edetessä tunnelma todella nousi ja hengasin ihan parhaiden tyyppien kanssa, joista yhden kanssa lauloin karaokessa Lay All Your Love On Me:n ja toisen kanssa, uskokaa tai älkää, Shakiran Hips Don't Lien! Etukäteen vähän jännättiin että mitä siitäkin oikein tulee, mutta meillä oli oikeesti todella hauskaa, vedettiin ihan täysillä ja tunteella ja porukkakin oli superhyvin messissä ja tanssi ja lauloi mukana. Oltiin varmaan illan paras veto, vaikka itse sanonkin, haha! Eli nyt on sekin todistettu, että karaokebaarissa perjantai-iltana fuksien ja tuutoreiden (ja kuokkimaan tulleiden teekkareiden) kanssa voi olla selvänäkin ihan hauskaa, varsinkin kun onneksi en ollut edes ainoa, joka nautti juomansa ilman turhia voimajuomia.


Mä menen tästä taas jatkamaan muuttoa, tänään haetaan mulle sänky joten se ihan oikea muutto on ihan näillä näppäimillä käsillä! Huomenna onkin sitten tosiaan ne avajaiskarnevaalit, ja tiistaina alkaa ihan se oikea opiskelu, vähän pelottaa. Mulla on muun muassa kolme johdatuskurssia, kaksi kurssia joiden nimien merkityksistä en oo ihan satavarma, ja viron alkeiskurssi! Tästä tulee hauskaa :D

Ihanaa uutta viikkoa teille kaikille, ja hei kaikki te muut fuksit jotka mahdollisesti saatatte tänne eksyä, jakakaa ihmeessä teidänkin orientaatioviikon fiiliksiä ja ajatuksia tulevasta yliopistoilusta! ♥

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

8 kommenttia:

  1. Jee kiva lukea muiden fuksien fiiliksiä! Mun ois myös tarkoitus kirjoitella joku tämäntapainen postaus, mutta se siirtynee vähän tuonnemmaksi koska onnistuin hankkimaan itselleni kuumeen heti tähän orientaatioviikon päätteeksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei kävipä sulle huono tuuri! Mut ihana kuulla et kiinnostaa :D

      Poista
  2. Hahaa, tervetuloa yliopistomaailmaan! <3

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea olympialaisten voitosta! Oot kyllä heittäytyny kunnolla!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa huikealta! :D iteltä on kaikki tällaiset jääneet väliin monimuodon vuoksi buu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, mut hei sul tulee maailman siistein lukukausi nyt, nauti siitä!

      Poista