keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kurkistus Narniaan 40: Back in black


Näiden mun uusien unelmafarkkujen oston myötä oon huomannut (ylläripylläri) pukeutuvani entistä useammin kokemustaan. Ei ehkä ihan mun tyylistä, mutta välillä ihan jees. Mä en oikeastaan koskaan ole kuitenkaan ihan täysin mustissa, kun näin talviaikaan mulla ei ole esimerkiksi mustia kenkiä lainkaan. Kokomustaan asuunkin saa kivasti vähän eloa ihan pienillä yksityiskohdilla, joihin mulla tietenkin kuuluu kirkas - vaikka tässä tapauksessa myös hyvin tumma - huulipuna.


Pystyypäs sitä jaaritella mustasta pitkään! Samaan aikaan, kun etsin itselleni korkeavyötäröisiä housuja, katselin myös korkeavyörätöisempiä paitoja ja neuleita. Tämän kyseisen neuleen bongasin Newyorkerista vain kympillä, ja vaikka mun silmään tämä toimisi paremmin mun haaveilemieni kirkkaansinisten farkkujen kanssa, on tää omalla tavallaan jotenkin ihana. Kerrankin ostin oikeasti vähän isommassa koossa, että paita on ihanan löysä, ja vaikka ensituntumalta en olisi arvannutkaan, on se todella lämmin! Jos kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, niin mua ehkä vähän pelottaa, että tuo neule jää lopulta kaappiin nököttämään tyhjänpantiksi. Mutta senhän oikeasti vain aika näyttää, että mitä vaatteita tulee käytettyä ja mitä ei. 

Neule New Yorker / Housut Monki / Kengät Privat (torilta ostettu) / Huulet Nyx Turnt Up Lipstick sävyssä Dahlia (voi Salkkari-mielikuvat♥)

Mä sain tänään yhtäkkiä kunnon siivousinnostuksen, ja siinä tunnin aikana, minkä ehdin kotona olla työvuorojen välissä, ehdin heittää kaikki ympäriinsä lojuvat vaatteet pyykkiin ja raivata vaatekaapista oikein rankalla kädellä käyttämättä jääneitä myyntikasaan ja reikäisiä roskiin. Ja vaikka mä tapaan aina säilyttää kaiken ja pitää kiinni kaikesta, millä saattaisi joskus olla muistoarvoa, on se vaan mahtava fiilis hankkiutua eroon jutuista, jotka ovat jopa vuosia vain pyörineet nurkissa viemässä tilaa. Huomenna taas jatkuu, saa nähdä mitä mä sitten keksin! 

Seuraa FacebookissaInstagramissa (sannalovesfood), YouTubessaAsk.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)

6 kommenttia:

  1. Kokomusta asu näyttää kyllä kivalta aina silloin tällöin! Ihana sävy tossa huulipunassa :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jossain vaiheessa kyllä huomasin, että tumma sopii mulle! Nyt kyl mä jotain vaaleaa tai väriä tykkään mun asussa olevan :) ja toi huulipuna on unelma, kauhean pitkään etsin sitä ja täydellinen löytyi ❤

      Poista
  2. Aivan ihana asukokonaisuus♥ ja toi huulipuna sopii sulle tosi hyvin :)
    Ite rakastan käydä newyorkerissa. Sieltä löytyy aina jotain - ainaki mulle :D
    Oma vaatekaappi on aikalailla pelkää mustaa vaatetta - jossain vaiheessa oli sellane vaihe, mut tällä hetkellä se kyllästyttää. Nyt mustavalkonen asu, mut onneks on noi huulipunat keksitty nii saa jotai väriä :D

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että säkin tykkäät! Ja toi huulipuna on ollut mulla käytössä vasta pari kertaa, mutta ehdottomasti yksi mun lemppareista.

      Mä tykkäsin aina käydä New Yorkerissa ulkomailla, ja olin ihan innoissani kun se tuli Suomeen. Sitten jossain vaiheessa vähän kyllästyin enkä jaksanut enää käydä. Viime syksynä taas kävin, ja ihan kuin olisin aarreaittaan astunut! Newyorkerissa on myös ihanan edullisia löytöjä ❤ Mulla oli ala-asteella hirveän värikäs vaatekaappi, mutta jotain on tässä nyt tapahtunut ja jossain vaiheessa huomasin, että ei mulla kauheasti tummansinistä ja vaaleanpunaista värikkäämpää ole :D huulipunat on kyllä parhautta, ja pelastaa aina :*

      Poista
  3. Oi miten ihana oot ja kuinka ihanasti sulle käy toi huulipuna!! Mulle on todella tuttua pukeutua koko mustaan. Oli sitten arki tai juhla niin musta toimii. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos Julia! ❤ mun mielestä omalla kohdallani kokomusta tuntuu vaan jotenkin tylsältä - tosin mulla on joitain mustia vaatekappaleita, joiden pariksi otan kaikista mieluiten mustan.

      Poista