maanantai 9. tammikuuta 2017

Sittenkin lifestyle-bloggaaja

Itsensä luokitteleminen on aina ollut mulle vaikeaa. En osaa kertoa, millaista musiikkia teen enkä kuvailla itseäni lyhyesti. Edes tavalliseen "mitä kuuluu?" -kysymykseen vastaaminen on äärimmäisen tuskaista: mitä tuo haluaa tietää, mitä mä kehtaan kertoa, mitäs mä olenkaan tehnyt viime päivinä, mitä mulle muka oikeasti kuuluu? Sama juttu blogin kanssa. Aina kun linkkaan blogini jonnekin, jossa pyydetään kuvailemaan blogia lyhyesti, alkaa korvissa soida kauhuleffamusiikit. En mä osaa kuvailla blogiani, mene katsomaan ja muodosta oma mielipiteesi


Olen aina inhonnut sanaa lifestyle-blogi, kaihtanut sitä ainakin omalla kohdallani. Lifestyle-blogi kuulostaa jotenkin niin persoonattomalta: pelkistetyltä tusinablogilta, joissa kaikissa kirjoitellaan samanlaisia postauksia ja pelkkiä pinnallisuuksia. Toisaalta lifestyle-bloggaaja kuulostaa kauniilta, menestyvältä ihmiseltä, joka kuntoilee ja jolla on niin mielenkiintoinen elämä, että tuhannet ihmiset haluavat sitä seurata täysin ulkopuolisina. En mä osaa kuvitella itseäni tai blogiani noiden sanojen piiriin.

Mutta eihän se niin mene. Blogi voi olla mielenkiintoinen ja hyvä ilman painotusta perhe-elämään, ruokaan, kuntoiluun tai kauneuteen. Ja bloggaajan on oltava myös hyvä, kun saa lukijat kiinnostumaan ihan itsestään ja omasta elämästään ilman sen kummempia krumeluureja. Eikä tosiasiassa varmaan yksikään lifestyle-blogi koostu pelkästään "mitä tein tänään" -tyylisistä postauksista. Lifestyle-blogiin kuuluu se omien ajatuksien ja mielipiteiden esiintuominen, lukijoiden inspirointi tai ihan vaan hyvän mielen levittäminen. Kaikki hyviä asioita, joita ei munkaan pitäisi lähteä väheksymään ja joita ehdottomasti myös mun blogissa on. Eikä yksikään blogi ole ikinä samanlainen kuin joku muu, vaikka ne samaan kategoriaan laitettaisiinkin. Joten toissayönä jälleen tuskaillessani blogini kuvailun kanssa myönsin ja hyväksyin asian: minun blogini on lifestyle-blogi. 

Siis. Minkälainen blogi tämä Pannariblogi oikein on? Kirjoitan täällä päivistäni ja fiiliksistäni, matkoista ja tapahtumista, kissoista ja kavereista, valokuvausta ja ruoanlaittoa unohtamatta. Kirjoitan elämästä. Sitähän se lifestyle on, elämää. Välillä pelkkää pintaa ja välillä syväluotaus suoraan ytimeen. 


Hei, olen Sanna. Kirjoitan blogia nimeltä Pancake Palace, lifestyle-blogia. Se on minunnäköinen ja ainutlaatuinen, juuri sellainen kuin minä sinä päivänä haluan sen olevan. Silti se on lifestyle-blogi. Ja se on ihan hyvä asia. vaikka mulla onkin erittäin suuria vaikeuksia hyväksyä asia. Mutta ehkä tästäkin identiteettikriisistä selvitään. Someday. Sen kuitenkin tiedän, että kun tämän postauksen nyt julkaisen ja jaan maailmalle, esittelen blogini ensimmäistä kertaa lifestyle-blogina. Minun lifestyle-bloginani.

(vaikka se vähän kirpaiseekin)

4 kommenttia:

  1. Mäkään en pidä tosta lifestyle-blogi nimityksestä. Mutta noh, itsellänikin sen tyyppine blogi sitten taitaa olla! Kirjotat kyllä tosi kivasti :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm, niin me taidetaan suurin osa siihen kategoriaan pudota, vaikkei haluttaiskaan! Mutta mä keksin tässä itselleni ratkaisun, kutsun blogiani tästä lähin lifestylish-blogiksi, heti kuulostaa paremmalta! :D Ehkä haluun vaan olla erilainen...:D

      Poista
  2. Todella hyvä teksti, sai oikein ajattelemaan tota lifestyle sanaa blogi maailmassa. Itse luokittelen oman blogini lifestyle blogiksi ja olen luokitellut aina, sillä en ole osannut lokeroida sitä mihinkään tiettyyn aihe alueeseen. Kirjoitan niin paljon eri aiheista, joskus meikkijuttuja, joskus reseptejä, joskus jotain omia pohdintoja maailmasta. Lifestyle lokeroon sellaiset blogit vaan on helpompi viedä sillä, ne sisältävät vähän kaikkea omasta elmästä, niin syvällisesti kuin bloggaaja itse haluaa.:) Osaan niin samaistua tuohon mistä puhuit alussa, että kuinka vaikeeta on vaikeeta on kuvailla esim. itseä lyhyesti. Se vaan on joskus haastavaa. :D

    http://petrajanica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on se vaan yksinkertaisempaa niin, mullakin on täällä vähän milloin mitäkin, ja käy pitkäksi esitellä blogia, jossa on valokuvausta, matkustusta, ruokaa, kauneutta, kissoja, tarinoita, höpinöitä, pohdintaa, lista vois tolla lailla jatkua loputtomiin! Ja se kuvaile itseäsi lyhyesti... Miksei ne vaan nää mun pään sisään ja tee omia johtopäätöksiään!

      Poista