keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Nordicfeel mini haul - lääkettä hopeatukkaan ja muita herkkuja


Mulle tuli maanantaina postissa kiva pieni paketti, ja ajattelin, että olisi hauskaa jakaa se täällä teidänkin kanssa! Mä olen jo pitkään käyttänyt erilaisia hopea-aineita mun hiusten pesuun ja hoitoon, mutta se on nyt jäänyt vähän rappiolle, kun keväällä edellisten loputtua ei vaan tullut ostettua uusia. Nyt kuitenkin uuden tukan myötä piti saada myös ylläpito kuntoon! Lähdin googlailemaan sitä oikeasti parasta hopeashampoota, ja monet lehtijutut, blogikirjoitukset ja ennen ja jälkeen -kuvat osoittivat, että Fudge Clean Blonde -shampoo oli mulla hakusessa. Se oli kuitenkin mulle selvää, että kolmeakymppiä en ole yhdestä shampoopullosta maksamaan. Niinpä mä vielä vähän lähdin lisää googlailemaan ja vertailemaan hintoja, ja lopulta päätin lähteä tilaamaan netin kautta Nordicfeelistä! Siellä tuo kyseinen shampoo+hoitoainepaketti maksoi yhteensä 29,50, ja vajaan viidenkympin ostoksesta sai ilmaiset postit. Niinpä mä vielä ladoin vähän lisää tavaraa ostoskoriin, KC:n Platinum- color maskin jota olen jo pitkään käyttänyt sävyttämään ja hoitamaan, ja tarjoushinnalla laadukkaita Essien kesäkynsilakkoja! 


Nordicfeelin tuotteet postitetaan Ruotsista, ja kun mä tilasin muistaakseni keskiviikkona tai torstaina, niin maanantaina tosiaan tuli ilmoitus, että paketti on noudettavissa postista! Tämän kokemuksen jälkeen mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa kyseisestä nettikaupasta, joten hyvinkin mahdollisesti voin siellä asioida uudestaan kun nämä loppuu. Noista Fudgen tuotteista varmaan teen vielä omaa postausta, kun olen saanut vähän käyttökokemusta, vielä en oo tosiaan ehtinyt näihin koskea. Kiinnostaisiko teitä sellainen?

Vielä tällaisena sivuhuomautuksena, nämä tämän kuvat oon ottanut kokonaan manuaaliasetuksilla! Vielä olen vähän pihalla, mutta olen kyllä ylpeä että edes jotenkin ymmärrän miten ne asetukset vaikuttavat siihen kuvaan :D Tästä on suunta vaan ylöspäin!

Seuraa Pannariblogia (ja mua!) Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), Ask.fm:ssä ja Snapchatissa (sannapannari)!

Pssst! Pancake Palacen Facebook-sivulla on jo melkein 100 tykkääjää! Menkää nyt siis kaikki tykkäilemään että saadaan raja rikki, mä nimittäin lupaan jotain jännää tänne blogin puolelle kun saadaan sata tykkäystä täyteen ♥

4 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! :) Kiva kuulla, että tilaus sujui moitteettomasti, voisin itsekin tuolta jotain tilata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ainakin mulla oli ihan hyvä kokemus! Ihan kivasti sieltä löytyi meikkejä ja kosmetiikkaa ja kaikkee mitä nyt ikinä sattuukaan "tarvitsemaan", toisaalta suurinta osaa löytää ihan kaupasta suhteellisen samoilla hinnoilla...:)

      Poista
  2. Oi miten kivoja ostoksia!♥ :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että on käytössä yhtä kivoja! ❤

      Poista