maanantai 19. joulukuuta 2016

Tunnustuksia ja sukkaonnea

Mun pitää tunnistaa yksi asia. Mä olen viime viikkoina käyttänyt lähes ainoastaan eriparisukkia. Ja mikä pahempaa, samoja eriparisukkia monta päivää putkeen. Hyi jalkahiki, eikös? Tämä kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei pesusta ole tullut viime aikoina sukkapareja, joka puolestaan johtunee siitä, ettei niitä ole sinne pesuun alunperin laitettukaan. Ja laiska (ja hieman myös materialisti) kun olen, sen sijaan että olisin kaivanut niitä parillisia sukkia jostain ja laittanut pesuun, minä lähdin sukkakaupoille!


Mä rakastan söpöjä sukkia. Sukkia, joissa on ihania eläinprinttejä tai hienoja kuvioita. Ja kauppoja minä kolusin ja kolusin enkä löytänyt muita kuin tylsiä, tavallisia sukkia. Innostuin selatessani Forever 21:n nettisivuja, siellä kun oli niin kaaaauheasti niin ihania, kerrassaan ihania sukkasia, ja surustuin, kun tajusin että eihän sitä kauppaa Ruotsissa olekaan. Mutta tänään ollessani Itiksessä ostoksilla marssin Cubukseen, näin kerrassaan ihanat sukat, ja marssin materialismionnenhuuruisena kassalle. Tuskaa oli maksaa 17 euroa 10 sukasta, kun Primarkista ostin 7 sukkaa kahdella punnalla, mutta on ne vaan niin nätit. Ja vaikka kisut ovat ihan parhaita ja lutusia ja voittamattomia, niin pitää myöntää, että tykkään noista harmaista vielä enemmän. Nyt jo harmittaa, että olen päättänyt huomisen olevan mekkopäivä eikä sukkahousujen kanssa tarvitse noita söpöjä sukkia, nyt kun niitä kerrankin olisi! Mutta hei, ehkä mä nyt kuitenkin selviän sen joulun yli puhtailla sukkapareilla. Sen jälkeen taitaa olla pakko oikeasti alkaa pyykätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti