perjantai 4. marraskuuta 2016

Päivän paras

Muutama postaus sitten mainitsinkin, että mulla olisi pari uutta postaussarjaa mielessä, ja tässä olisi tämä ensimmäinen! Mulla on usein sellainen fiilis, että olisi joku asia, josta olisi kiva kertoa, tai kiva kuva jonka haluaisi jakaa, mutta tuntuu ettei saa niiden ympärille kunnon postausta rakennettua. Tai sitten on kauhea hinku päästä kirjoittamaan, mutta ei oikein keksi mistä kertoa. Nyt mä sitten voin aina noissa tilanteissa, ja miksi ei muutenkin, kertomaan teille niitä mun päivän kohokohtia. Mutsis on -blogissa oli vuosi, pari sitten samanlaisia päivän paras -postauksia, ja sieltä mä tämän idean vähän nappasinkin. Mutta ei kai se nyt huono juttu ole, inspiroitua toisten kirjotuksista!


Helsingin keskustan Stockalle avattiin kai viime viikolla uusi Nyxin piste, jossa on myynnissä meikkejä, joita ei mun käsittääkseni muualta Suomesta saakaan. Tänään mä vihdoin kävin siellä ekaa kertaa, ja kovasti haluan päästä jo uudestaan käymään. Mähän en yllätys yllätys taaskaan katsellut mitään muuta kuin huulimeikkejä, ja kolme tuotetta nappasinkin mukaani, kaksi Liquid Suede Creme -sarjan huulipunaa ja yhden huultenrajauskynän. Vitsi kun mulla ei ole niitä nyt tässä enkä osaa varmuudella sanoa sävyjä, mutta toinen huulipunista oli siis ihana tumma punaruskea, ja toinen on tosi jännä murrettu tumma liila. Näitä sävyjä on tosi vaikea kuvailla, ne pitää nähdä. Nämä kuvat eivät ikävä kyllä niitä oikeita värejä kunnolla tuo esiin, höh. Rajauskynä oli sitten ihan selkeä liila, sellainen kun on pidemmän aikaa jo ollut hakusessa. Noita Liquid Suede -huulipunia on niin monissa ihanissa väreissä, että kova kuume on saada lisää. Ehkä haluaisin vähän erikoisempia sävyjä, noita on muun muassa mustaa ja harmaata, ja erillinen metallinhohtoinen sarja, josta löytyy muun muassa íhanaa metallista vihreää. Nuo kaikki houkuttelevat niin kovasti, ja vähän ihmetyttää itseäkin, miten jäin tänään kuitenkin suhteellisen "tavallisiin" sävyihin. Vielä kun saisi sen rahapuun olohuoneeseen kasvamaan... Ja tosiaan noita ostaessani sain kassalta muovipussin sijaan tuollaisen superihanan Nyx-kangaskassin, siis voiko siistimpää olla? Mun tän päivän paras voisi melkein olla jopa tuo kassi, oli se vaan niin siisti yllätys.

Onko muita Nyx-faneja? Ja mitä pidätte näistä päivän paras -postauksista näin ideatasolla?

1 kommentti: