sunnuntai 7. elokuuta 2016

Muista elämässäsi aina silitellä kisuja


Eilen mulla oli suoraan sanottuna huono päivä. Mikään suunnitelma ei enää pitänyt, asiat vain kasaantuivat ja yhtäkkiä kaikki vain kaatui niskaan. Lohduttomana soitin murulleni, ja lohtu tuli. Kävimme anopilla syömässä, rupattelemassa ja silittelemässä kissoja. Nappasimme matkalla parit karkit ja Pokemonit, illalla katselimme televisiota ja herkuttelimme ruoalla, joka ei loppupeleissä ollutkaan ihan niin herkullista. Mutta ei se haittaa, seura oli parasta eikä ollut enää kauhean paha mieli. Oon varmaan sanonut tämänkin aikaisemmin, mutta jos tulee paha mieli, niin mene silittelemään kissoja. Tällä kertaa kissat olivat vielä kiltillä päällä, ja tahtoivat tulla silitetyksi. Win win! Tästäkin päivästä tulee supermahtava päivä, mutta siitä kuulette varmasti lisää myöhemmin. Toivottavasti teillä kaikilla on mukava sunnuntaipäivä! Ja arvatkaa mitä. Mulla on tällä hetkellä äärettömän hyvä fiilis. Olen herännyt aikaisin virkeänä, saan bloggailla rauhassa heti aamusta, ja rinnassa se tunne, mikä taas muistuttaa, miksi mä tätä blogia kirjoitan. Tämä inspiraatio ja kirjoitusrauha on kerrassaan ihana tunne, vaikka välillä tuntuukin ettei tästä tule mitään, ja puolipakolla pitää postailla, ettei tauot venähdä mahdottoman pituisiksi. Mutta kun pääsee vauhtiin, niin ei sitä enää pysäytä mikään. Edessä mahtava päivä, mahtavaa seuraa ja mahtavaa tekemistä. Nyt tuntuu, että kaikki on hyvin.


niin ja hei muuten, meitsi sai töitä!!! ja sitä ennen kolmen päivän päästä Kreikkaan. kyllä tää tästä :)

2 kommenttia:

  1. Kissat auttavat aina :-) Ja tuo ekassa kuvassa oleva mustavalkoinen on aivan samanlainen kuin meidän kissaneiti 20v...

    VastaaPoista