sunnuntai 7. elokuuta 2016

Frendejä ja frendejä


En edes tiedä kuinka kauan me ollaan Jassun kanssa suunniteltu päivästä, jolloin vain katsoisimme Frendejä tuntikausia putkeen, tekisimme herkullista ruokaa ja antaisimme hierontoja. Eilen me kuitenkin otettiin itseämme niskasta kiinni, ja tänään oli lopulta se päivä. Ensin me pyörähdettiin Itiksessä ja ainakin teoriassa shoppailtiin, Sitten käytiin kaupassa, ja köröteltiin bussilla Jassun kerrassaan ihanaan kotiin. Keitettiin riisiä, lämmitettiin kanaa ja tehtiin supermahti kesäsalaatti, jota ei vaan voinut syödä liikaa. Salaattiin heitettiin kurkun ja avokadon lisäksi mansikoita, viinirypäleitä, cashewpähkinöitä ja Pirkan vuohenjuustokuutioita, jotka toivoisin löytäneeni jo kauan sitten. Balsamicokastiketta päälle ja täydellinen salaatti oli valmis!


Syötiin rauhassa ja paljon, ja katsottiin sellaiset seitsemän jaksoa Frendejä pienten teknisten ongelmien saattelemana. Aloitettiin alusta, ja jo on nähty peukkulimu, Janice ja hirvisukat sekä ruma alaston mies. Lopulta kello oli niin paljon, että minä lähdin kotiin. Ihana päivä oli ihanan kaverin, ihanan ruoan ja ihanan Netflixin kanssa, pitää ottaa pian uudestaan!

2 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen päivä ja herkullista kuuloinen sekä näköinen salaatti! :)
    jasmintuomi.blogspot.fi

    VastaaPoista