keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Ja aika lentää


Mulla on taas pari esimerkkiä siitä, että aika kuluu hämmästyttävän nopeasti. Ensinnäkin, nyt on jo helmikuun puoliväli. Uudestavuodesta on melkein puolitoista kuukautta, kahdeksantoistavuotissynttäreistä lähes kolme! Rakas kummityttöni täyttää pian myös kolme kuukautta, vaikka eihän hänestä vähän aikaa sitten ollut vielä tietoakaan. Ylläolevasta kuvastakin on neljä kuukautta. Mutta tällä hetkellä se tuntuu eniten siinä, että kirjoitukset ovat täällä taas. Ihan oikeasti. Ylihuomenna on tekstitaito, apua! Äikkä on onneksi mun vahvuus ollut aina, mutta ehkä siksi jänskättää vielä enemmän, tekstitaidoista pitäisi saada nelosia ja vitosia, että olisi mahdollisuus siihen L:ään. Tekstitaidossa varsinkin kun tuntuu, että se on tasan tarkkaan niistä tehtävänannoista kiinni, että tuleeko ajatusta ja tekstiä ja pisteitä. Maanantaina onkin sitten jo ranskan kuuntelu, joka sekin on melkein kolmasosan arvosanasta. 

Okei mä inhoan tällaista koulustressailuhöpötystä. Halusin joka tapauksessa tulla teitä moikkailemaan, nyt kun ei sattuneesta syystä ole kauheasti aikaa kirjoitella. Palailen luultavimmin viikonloppuna, toivottavasti. Sillä aikaa, ja muutenkin, seurailkaa mua toki mun muissakin someissa, FacebookissaAskissaInstagramissa ja Twitterissä! (ja löysinpä äsken kuvia selaillessa aivan mahtavia syyskuvia, jotka olin kokonaan unohtanut, pakko julkaista niitä täällä mahdollisimman pian, vaikka enää ei syksyruskat enää olekaan. Hihii en malttaisi odottaakaan, oli oikeasti ihania kuvia vaikka itse sanonkin ♥)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti