keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 luukku 2


Tämän päivän luukussa esittelen mun joulukynnet! Sain siis synttärilahjaksi aivan ihanaa punaista kynsilakkaa, ja mun oli pakko päästä kokeilemaan niitä. Ajatus alkoi siinä vähän sitten lentää, ja kohta olikin jo lumiukot kynsissä! Vähän ovat sotkuiset (oikea käsi edelleen lumiukotta, kun jänskättää että miten sekin saadaan onnistumaan), ja kuvat tärähtäneet, mutta eikös pointti kuitenkin tule ihan selväksi tästäkin!


Pohjalle laitoin siis ihanan jouluista kirkkaanpunaista kynsilakkaa, ja sen päälle hopeista hilelakkaa. Keskisormeen väsäilin valkoisella lumiukon ja mustalla hatun ja silmät ja suun ja napit ja luudan (minkä takia lumiukolla edes on luuta?). Etusormeen ja nimettömään vähän lumisadetta valkoisella. Tarkoitus oli vähän hopeaa laittaa mukaan myös, mutta se nyt vähän jäi. Ehkä joku toinen kerta sitten :D.


Miltä näyttää joulukynnet, siis jos ajatellaan jos ne olisivat onnistuneet? Ajattelin vielä ainakin yhdet joulukynnet tehdä ja täällä joulukalenterissa esitellä, miltä teille kuulostaa? :) Ja koska kynsiteemaan nyt päästiin, käykää kurkkaamassa Lapsellista-blogin joulukalenterista ihanat "Frozen"-kynnet, noita mäkin voisin kokeilla!

2 kommenttia:

  1. Johonkin luukkuun vois videopostaus olla kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videoita olin itekin ajatellut! Oisko jotain ideoita, millaista videota oisi kiva katsoa? :)

      Poista