sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015 luukku 19


Tällä viikolla on tullut ostettua suurin osa joululahjoista, ja vaikka osa on vielä vähän sinne päin, olen mä eilen ja tänään jo reippaasti niitä jo olemassa olevia valmiita lahjoja paketoinut. Aloin eilen myös tekemään (ei yhtään viime tingassa..) joulukortteja, joista tuli näin omasta mielestä ainakin ihan hienoja! Löysin Tigerista aivan ihanaa punaista teippinauhaa, eli tuollaista pitsisen näköistä nauhaa jossa on liimat valmiina. Superhelppoa vain leikata sopivan pituinen palanen ja lätkäistä korttiin! Pysyy paikallaan, vaikka pari kertaa jo olisikin kiskonut irti ja sijoittanut uudestaan :D Tigerista on myös ihastuttava sydänkuvioinen lahjapaperi ja nuo koristerusetit, joissa myös on liima takana. Niiden liima ei tosin ihan yhtä hyvin pidä, ja tuohon lumiukkoon jouduin vielä erikseen laittamaan liimaa. Suurin osa niistä kuitenkin pysyi tosi hyvin paikoillaan ihan ilman lisävahvistuksia! 


Tämän päivän Ikean-reissulta tarttui mukaan nuo eriväriset narut, jotka sopivat tosi hyvin tuon mun eilen Suomalaisesta ostamani ruskean paperin kanssa. Toi ruskea käärepaperi ja juuttinaruhan ovat olleet erittäin muodikkaita viime jouluina, ja kun äitikin niihin tykästyi, niin tehtiin sitten vähän hankintoja. Noi Ikean naruthan eivät siis juuttinarua ole, mutta erinomaisesti tekevät tehtävänsä. Lisäksi niitä voi kivasti kieritellä auki lisäefektin saamiseksi. Ja nuo narutkin sain helposti pysymään korteissa paikalla ihan vaan, kun korttiin laittoi liimaa ja narua painoi paikalleen muutaman sekunnin. Superhelposti superhienoja kortteja, tykkään! Ja ihana kerrankin panostaa, tämä jos mikä nostattaa sitä joulufiilistä ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti