Nimenomaan. Tämä päivä (tai lähinnä ruokatunti) oli täynnä yökkäreitä, pehmoleluja, hikeä, laulua, huutoa, epämääräisiä soittimia ja kaikista tärkeintä, riemua ja vähän jopa ivallista ilakointia siitä, että meillä on enää tasan sata aamua jäljellä.
Parasta oli ne yöpuvut. Sata ihmistä pukeutuneina pyjamiin ja paituleihin. Itse olin nössabi enkä tullut aamulla kouluun suoraan yöpuvussani, vaan vaihdoin vasta ensimmäisen tunnin jälkeen kun en ennen sitä ehtinyt. Mutta oikeasti, se uskomattoman rento tunne kun voit vain hengata tunneilla pyjama päällä! Tuohon voisi jopa tottua ;)
Kun ruokatunti alkoi, kokoonnuimme saliin. Lauloimme laulumme pari kertaa läpi, joka tänä vuonna oli hienonhieno Tierna-aamut, ja lähdimme kasassa kiertämään koulua. Soittimet soivat ja hoilaus kaikui koulun käytävillä, kun kiipesimme portaita ylös alas ja käytäviä eestaas.
Kun koulu oli pariin kertaan kierretty, lähdettiin matkaamaan ulos. Reitti kulki Liisankatua ja Snellmanninkatua pitkin Tuomiokirkolle, jossa istuskeltiin vähän aikaa ja josta palailtiin Mariankatua takaisin koululle. Busseille ja autoille tuli vähän ongelmia, kun Sibiksen abiturientit valtasivat tiet. Monet vastaantulijat seisoivat kännykät ja kamerat kädessä, Senaatintorin japanilaiset turistit olivat äärimmäisen ihmeissään. Eräs heistä tuli multa kysymäänkin, että mikä tämä juttu oikein on. Selitin, että meillä on sata aamua jäljellä että lukio loppuu, joten juhlitaan sitä. Ihmiset olivat oikein ilahtuneen näköisiä tämmöisestä pienestä arjen piristyksestä. Yhdessä vaiheessa käveltiin erään leikkipuiston (?) ohi, jossa nainen ja kaksi lasta vilkuttivat meille. Me vilkutettiin takaisin, ja kun Tierna-aamulaulussamme tuli se kohta, jossa on yksi "vitusti"-sana, puolet porukasta jäätyi, kun tajusi ettei nyt lasten edessä sovi kiroilla.
Hirveä hikihän siinä tuli, kun reppu oli selässä, vauhti välillä aika kova ja aurinko porotti kirkkaalta keskipäivän taivaalta. Ja kun ruokalaan lopulta päästiin nääntyneinä mutta onnellisina, oli yhtäkkiä niin lautaset, lasit kuin vesikin loppu (siis meistä riippumattomista syistä). Väsytti ja koko vartalo naamaa myöten oli ihan hiessä, mutta mahtava päivä se silti oli. Onneksi on nyt kuitenkin sekin koettu, eikä tarvitse uudestaan tehdä, oli nimittäin sen verran rankkaa tällaiselle fyysisesti heikommalle olennolle :D
Tänään oli hyvä päivä olla abi.
Lisää sata aamua -tunnelmia kuva- ja videomuodossa löytää Instagramista ainakin #tj100- ja #sibisonihmisenparastaaikaa -tägien alta! Ja käykää samalla seuraamassa mua, nimimerkillä @sannalovesfood löytyy ♥
p.s. eka postaus mun uudella koneella, iik!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti