perjantai 5. kesäkuuta 2015

Pariisissa, day one

Oltiin siis muutama viikko sitten koulun ranskanlukijakakkosten sekä ihanien ranskan- ja psykologian opettajiemme kanssa Pariisissa neljä päivää. Ja voi, kun ne olivat ihanat neljä päivää! Jotenkin kuvittelin totta kai, ettei neljässä päivässä ehdi paljoakaan tehdä tai nähdä, mutta todellisuudessa jo ensimmäisen päivän jälkeen oli fiilis, että tällä reissulla on tullut tehtyä ja nähtyä! Se tarkoittaakin sitä, että kuvia on ihan simona, ja neljä päivää tarkoittaakin neljää erittäin kuvapainotteista postausta täällä blogin puolella! Nyt siis meidän eka päivä rakkauden pääkaupungissa, saa nähdä, milloin päivä kaksi tulee!


11.5. Herätys neljältä. Lähtö viiden jälkeen, tapaaminen lentokentällä 5:45. Onneksi herätys ei ollut niin kamala, vaikka yöunia olikin takana vain se reilu viisi tuntia. Kamat oli pakattu, passit tallessa ja hyvillä mielin päästiin lähtemään. Lentokoneessa otinkin sopivasti sellaiset muutaman tunnin torkut. 


Perillä kohteessa lähdettiin junailemaan ja metroilemaan kohti hostelliamme. Päästiin lopulta maan pinnalle, ja voi että. Pariisi oli niin kaunis! Puut upeassa kukassa, ihanat talot ja kaikki niin hienoa. Lämpöä siinä kymmenen aikaan aamulla mukavat kakskytäviis (27? en muista), ja siitä vielä ehti lämmetä. Vaihdettiin vaatteet hostellilla ja lähdettiin katsomaan nähtävyyksiä. 


Lounastimme kauniissa Latinalaiskorttelissa, ja söin aivan ihanaa kanasalaattia hunajalla ja saksanpähkinällä, rakkautta! Otimme järjettömän paljon kuvia Panthéonin edustalla (jonne oli maksuton pääsy vain täysi-ikäisiltä, wtf?), käyskentelimme (ja pompimme) Luxembourgin puistossa ja kurkkasimme Sorbonnen aukionkin. Kävimme Notre Damessa, laitoin hiluja kolehtiin (ties mihin katolinen kirkko ne keksii käyttää), ja nakitin Emman ottamaan musta kuvia, kun väsähdin kirkon edustalle (ihania kuvia muuten, kiitos Emmuli <3). 



Pitkän päivän jälkeen jäätiin syömään kauniin aukion laidalle. Söin tonnikalapastaa (enkä edes tykkää tonnikalasta, what? :'D), mutta pakko myöntää, että Tarun Frutti di Mare -pastan mustekalaset olivat parempia :( Ja mikä parasta. Tiedättekö sen tunteen, kun menette jätskikiskalle, ettekä millään osaa valita, mitä makua ottaisit? Tai olet valinnut kolme ihanaa makua, joita haluaisit kokeilla, mutta rahat riittää vain kahteen? Tuolla aukiolla (ja ympäri Pariisia), oli ihana jätskipaikka, jossa maksoit annoksestasi sen mukaan, minkä viidestä eri koosta valitsit. Tuohon kippoon, minkä kokoisen ikinä valitsitkaan, sait valita niin montaa makua kuin vain ikinä halusit! Joten vajaalla viidellä eurolla sain toiseksi pienimpään kippoon oikeasti aika paljon niin pähkinä- ja suklaajäätelöä kuin mango- ja vadelmasorbettiakin. Ja oli hyvää, aitoa rakkautta! Joten jos ikinä menette Pariisiin (ehkä noita on muuallakin maassa, who knows), suosittelen ehdottomasti tuota paikkaa. En mä sen nimeä kyllä muista. Hyvää oli silti.


Syötyäni lähdin hostellille, kun muut jäivät vielä nauttimaan Pariisin illasta. Kävin suihkussa, otin kaiken irti ihanasta wifistä ja painuin nukkumaan. Huoneessa olevien kahden kerrossängyn yläpunkilla ei ollut laitoja ollenkaan. joten koska mä en muutenkaan ole kovinkaan innoissani yläsängyistä, eikä muutkaan siihen halunnut mennä, siirsin patjan lattialle juuri ihanan ranskalaisen parvekkeemme eteen, ja hyvin siinä nukkui! Katsotaan sitten seuraavassa postauksessa, mitä seuraavana päivänä tapahtui...;)

5 kommenttia:

  1. Apua löysinpä ihanan blogin<3 Tosi kiva postaus ja aivan upeita. Mua odottaa ranskan reissu ens keväänä ranskanryhmän kanssa:D

    VastaaPoista
  2. Voi ei, sainpa ihanan kommentin! <3 näitä samanlaisia postauksia vielä kolme tulossa, vaikka ekalta päivältä ehdottomasti eniten kuvia! Ja voi vitsi kuulostaa ihanalta, mihin päin ootte menossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe<3 Niitä siis odottelen! Pariisiin mennään:)

      Poista
  3. Oltiin kanssa just Pariisissa. On kyllä ihana kaupunki! Vitsi kun haaveilen kanssa tollasesta polaroid-kamerasta, muttei oo raaskinut hankkia... Sun blogi vaikuttaa muutenkin oikein kivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aivan ihana! Ja toi Polariid-kamera ei ole siis mun, vaan parilla kaverilla oli sellaiset matkassa ja oon niin kade, pitkään oon itekin sellaisesta haaveillut! Ja kiitos kauheasti <3

      Poista