torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää sitä-jonka-nimeä-ei-saa-mainita


Meidän uutta vuotta juhlistetaan rauhallisesti. Syötiin tortillaa, ja murun kerätessä voimia yöllistä valvomista varten katsottiin murun maman kanssa koko ilta telkkaria. Vain vähän ennen vuodenvaihdetta lähdettiin ulos, minä ensihetkistä lähtien jäisen maan ja aivan vierestä kuuluvan paukkeen aiheuttamassa paniikissa. Meidän molempien ensimmäinen uudenvuodenpusu myöhästyi minuutilla, kun ei tajuttu katsoa kelloa, ja siellä puskissa tarpoessa taidettiin missata ne hienoimmat tulituksetkin. Päästiin me muutamia katselemaan, olin vaan niin paniikissa siitä, että aivan vieressä oli kaiken maailman räjähteitä ja tähtisa(/ä)detikkuja, ettei kuvaamisesta tullut yhtään  mitään. Lopulta lähdettiin hyvinkin nopeasti takaisin kotia kohti, mua alkaa heti ahdistamaan, kun ympärillä on paljon porukkaa humalassa. Ehkä tässä voisi vielä herkutella nachoilla ja Pommacilla, seurata, kun muru pelaa ja yrittää ehkä itsekin päästä kokeilemaan uutta härveliä ennen pehkuihin painumista. En ole nukkunut koko vuonna, ai että väsyttää! Nyt, nauttikaa kuvapaljoudesta (okei ei niitä ole edes niin paljoa) ja hyvää... äh, en jaksa sanoa sitä, liian massaa ;). Tajusitte kuitenkin pointin. Hyvää tammikuuta! ♥ Ja jos ihmettelette otsikkoa, eilen, 31.12., itse Tom Lomen Valedro, aka He Who Must Not Be Named, aka Lord Voldemort, täytti 88 vuotta. Onnittelut!

Mun tortilla...
...ja sen toisen. "Kulta, sun ruoassa on kissa!"
Tämän parempaa yhteiskuvaa en meistä saanut, enjoy!

 Loppuhuipennuksena saatte ihailla mun hämmästyttäviä Paint-taitoja (on vain yksi keino kun sopivaa fonttia ei löydy: luo sellainen itse!). Mahtavaa loppuvuotta kaikille! <3


2 kommenttia:

  1. Sait nyt lukijan ehkä hienoimmalla syyllä ikinä: liityin koska mainitsit Valedron synttärit :D Sä kirjoitat tosi kivasti, sun tekstiä on mukava lukea. Kuvat näyttäis paremmilta, jos ne kaikki olis saman levyisiä. Mut kiva blogi kokonaisuudessaan!
    Peeäs, nauroin ääneen tälle "Kulta, sun ruoassa on kissa!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihanaa! :D kävi muuten niin et ensin kirjotin otsikon ja sitten vasta muistin että wait a minute, jollaki tais olla just synttärit :D mut kiitos tosi paljon mahtavasta kommentista :D erikokoisia ovat ihan siksi että pystysuorat kuvat jäävät kapeammiksi kuin vaakasuorat (ja tuo ykshän on pystysuora kollaasi :/). Mahtavaa et tykkäsit, tähän oli parasta herätä :D

      Poista