lauantai 6. syyskuuta 2014

Kanasalaatin salaisuus

Eilen, kun oltiin viettämässä tyttöporukalla iltaa Hilpin luona, myöhäiseksi illalliseksi väsättiin kanasalaattia. Mentiin kauppaan, ostettiin kori täyteen salaattitarvikkeita (ja yllättävän vähän muuta mättöä xd) ja lähdettiin kotiin kokkailemaan.

Meidän salaatista löytyi:

yksi ruukku lehtisalaattia
yksi kurkku
kaksi rasiaa miniluumutomaatteja
kolme pakettia mozzarellaa
+ yksi paketti minimozzarelloja
450g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
yksi punasipuli
viinirypäleitä

Kanat paistettiin, ainekset pilkottiin ja heitettiin sekaisin. Minä ja Denise kastoimme salaatimme oliiviöljy+balsamico+mustapippuri+suola -kastikkeella, Hilpi laittoi rakastamaansa Kartanon salaatinkastiketta! Ella taas ei nyt pahemmin salaatinkastikkeista välitäkään. Kaupasta meidän mukaan tarttui myös kaksi rasiaa raejuustoa (:'D) ja yksi pussi ranskalaisia, jotka tunnin uunissa olon jälkeen olivat päistä palaneita ja keskeltä valkoisia. Mangojäätelöä ja sipsipaketti joka ei auennut koko iltana, ja kaikki oli hyvin :)








Oli kiva ilta, mä tein Denisen puolesta Instagramiin 20 faktan haasteen ja onnistuin omasta mielestäni aika kiitettävästi, Denisekin sanoi mun keksineen faktoja, joita hän itse ei olisi koskaan edes tullut ajatelleeksi. Ronja tuli yllättämään Hilpin (ja yllätti samalla mutkin), ja lopulta Erikankin saapuessa paikalle oli koko DREESH kasassa. Katsottiin todella outoa psykologista kauhutrilleriä, ja mä painuin ensimmäisenä nukkumaan.


mun vessaselfie :'D

Aamulla syötiin aamupalaa, ja lähdin keskustaan Alea moikkaamaan. Siitä jatkoin matkaa Kaislan luo, joka oli mun uusien juoksuhousujen esittelyn huomatessaan saanut idean raahata mut lenkille. Onneksi kuitenkin lenkki taittui kävellen, mukava oli juoruilla ja käppäillä ympäri metsiä ihanassa säässä (ja matchmatch asuissa hehe ;D). Välillä mun oikein piti itekseni ottaa juoksuspurtteja, vielä toipilaana olevan Kaislan kipitellessä perässä :)

Kotiin päästyä me tehtiin kanasalaattia tottakai. Minä ja Kaisla tehdään maailman parasta kanasalaattia, niinkuin olen täälläkin mainostanut pariin otteeseen. Me tehdään sitä lähes aina, kun ollaan yhdessä, ja tänään se meni näin:

lehtisalaattia
rucolaa
400g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
puolikas kurkku
iso tomaatti
fetajuustoa
punasipuli
kaksi omenaa

lisäksi patonkia ja vadelmamehua




 











Broilerit maustettiin oliiviöljyllä, sitruunamehulla, mustapippurilla, currylla, garam masalalla, yrttiseoksella ja Herbamarella. Salaatinkastike sekoitettiin mukissa, oliiviöljyä, balsamicoa, sitruunamehua, pippuria, suolaa ja tuoretta basilikaa. Kaikki sekaisin ja ai että kuin hyvää tuli <3. Suosittelen tätä meidän klassikkoa kaikille!






1 kommentti:

  1. tarzzlukeekaikkipostauksetnyt16.9.2014 klo 0.15

    Ihanan kuulonen tyttöjenilta;* ja voiks tulla tekemään mullekin noita salaatteja?<3

    VastaaPoista