sunnuntai 17. joulukuuta 2017

ADVENTTICOVER 3 | PANNARIKALENTERI 2017 LUUKKU 17




Mun joulusoittolistapostauksessa mainitsinkin, että kolmannelta Raskasta joulua -levyltä löytyvä Julen är här on luultavasti mun tämän vuoden kuunnelluin joululaulu. Tuosta kipaleesta onkin tullut ihan todellinen korvamato. Elize Rydin ja Tony Kakon upea duetto, ihan mahtava sovitus ja jotenkin niin ihana ruotsin kieli. Julen är här on sellainen biisi, joka soi koko ajan päässä, ja jonka loputtua tekee mieli aloittaa biisi taas alusta.

Niinpä jossain vaiheessa tajusin, että tuntuisi todella väärältä jättää se coveroimatta tässä joulukalenterissa. Kovasti mietin, millaisen version tästä tekisin - halusin mukailla tuota Raskasta joulua -versiota, johon olen niin rakastunut, mutta silti tehdä siitä mun oman. Vielä enemmän pohdin kieltä: tää on mun eka kerta, kun laulan soolona ruotsiksi, ja kovasti hämmensi, kun kaikki tämän biisin levyttäneet tuntuivat lausuvan aivan eri tavalla. Mutta vaikka ruotsi ei ole mulla yhtä vahva kuin esimerkiksi englanti tai ranska, niin mä ainakin tykkään ihan kauheasti puhua ja laulaa ruotsiksi!


Ja voitteko kuvitella, kun mä tänään julkaisen tämän videon, niin illalla pääsen näkemään nämä samat tyypit vetämässä ihan livenä! Tänä iltana on siis Raskasta joulua -kiertueen päätöskonsertti Vaasassa, jota mä olen menossa katsomaan. Mä en ole ihan varma miten selviän tästä illasta, Tarja Turunen ja Marco Hietala samalla lavalla duetoimassa, pienen Sannan unelma jonka ei koskaan uskonut enää toteutuvan, ja tietenkin lisäksi kaikki nämä muut upeat artistit. Todennäköisesti taas käy joko niin, että pillitän puolet konsertista, tai olen niin järkyttynyt ja hämmentynyt että kaikki tuntuu vaan unelta. Ainutlaatuinen ilta edessä joka tapauksessa ♥


Suora linkki videoon tässä

Vielä yksi adventti ja adventtivideo jäljellä, apua! Mikä on näistä tähänastisista ollut sun lemppari? Entä mikä on sun lempijoululaulusi tänä talvena?

Eikä yhtään tunnu siltä, että jouluaatto olisi viikon päästä!!!


Seuraa Facebookissa, Instagramissa (sannalovesfood), vlogi-YouTubessamusa-YouTubessa ja Snapchatissa (sannapannari)

3 kommenttia:

  1. Tää on varmaan mun lemppari näistä :) Ja tykkään tosi paljon sun äänestä vaikka taidankin vähän toistaa tässä itseäni haha!

    http://jennyjmoments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihana! ja kiitos ihan superpaljon ♥

      Poista
  2. Ihana ääni sinulla! :)

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista